lauantai 29. syyskuuta 2018

Ensipakkasen jälkiä ja kasvihuoneen siivousta

Tämä viikko toi mukanaan halla-aamut ja eilen myös ensimmäisen pakkasyön. Enimmillään pakkasta oli - 3,5 astetta. Aamulla näkymä puutarhaan oli lohduton - kuura peitti maan ja puutarhassa oli ruskistuneita ja nuutuneita kasveja. Päivällä tilanne ei onneksi näyttänyt enää yhtä pahalta. Tottakai kesäkukat ovat nyt mennyttä, mutta monet pensaat ja perennat eivät olleet pakkasesta moksiskaan.

Nuupahtaneet samettikukat:

IMG_9714.jpg

Kesäkukista verbena kukkii edelleen:

IMG_9705.jpg

Kesäpäivänhattu näytti vielä melko pirteältä:

IMG_9708.jpg

Eniten jännitän syyskimikin kohtaloa, en tiedä onko se voinut selvitä pakkasesta:

IMG_9710.jpg

Luonnossa alkaa näkyä ruskan sävyjä. Talon takana rinteessä on muutamia kauniisti punertavia pihlajia. Puutarhassa sen sijaan ei ole kovin montaa syysväritykseltään kaunista kasvia. Tätä täytyy ehdottamasti korjata jatkossa. Tällä hetkellä eniten väriä tarjoavat mustikanvarvut ja helokit.

IMG_9715.jpg

IMG_9707.jpg

Koristeomenapuu on tehnyt rutkasti pieniä hedelmiä. Näitä ei muuten syö kukaan, ovat vielä keväälläkin puussa.

IMG_9711.jpg

Tänään oli tiedossa siivoushommia. Tyhjensimme miehen kanssa kasvihuoneen, pesimme lasit ja painepesurilla myös kaikki hankalat kulmat, joihin oli kasvanut sammalta tai ties mitä liejua. Poimin viimeiset paprikat ja kippasin kasvit kompostiin. Kasvihuone ei kuitenkaan ihan vielä ole talvitelakalla, koska se toimii pelakuiden kasvupaikkana. Ne saavat olla siellä puolestani vielä kuukauden päivät, jolloin niiden talvisäilytyspaikaksi tarkoitettu autotalli ehtii viilentyä hieman.

Ei enää kasvukauden runsautta:

IMG_9717.jpg

Pelargonit tuovat kuitenkin hieman vehreyttä:

IMG_9716.jpg

IMG_9718.jpg

Siivouksen jälkeen jatkoimme vielä kasvihuoneen edustan uudistusprojektia sillä, että kärräsimme kasvarin eteen kivituhkaa. Projekti jatkunee vielä syksymmällä polun ja kivimuurin rakentamisella, ellei nyt jostain syystä talvi tule todella aikaisin.
Iltapäivällä kävin tyhjentämässä viljelylaatikot, mutta kuuden maissa alkoi olla jo sen verran viileää, että oli pakko vetäytyä sisälle.

Huomenna hommat jatkuu. Pensaat täytyy verkottaa, halkoja täytyisi siirtää, vielä on kesäkukkia siivottavana kompostiin ja terassikalusteetkin tulisi laittaa pois. Mutta ne kaikki ovat kivoja hommia! Jos ei vaan sada, niin puutarhassa on nyt oikein mukava puuhastella.

Millainen lauantai teillä on ollut?

24 kommenttia:

  1. Meilläki on pakkaane jo teheny tehtävänsä. Sun syyskimikki näyttää viälä hyvältä. Mun ei. Ei keriinny kukkia, mutta se kärsii kesällä kuivuuresta ja kasvu hirastuu rajusti. Vai ei koristeomenapuun omput kelepaa eres räkätiille, tänäkää vuanna. Sullon pelargooniat viälä hyvän näköösiä. Jouruun siirtämähän ne jo sisälle. Kyyssäsin tänää osan talavetettavista kellarihin ja kaivoon sipulia maahan. Huamenna olis tarkootus jatkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että meidänkin syyskimikki kärsi kuivuudesta, kasvu oli kesällä tosi hidasta. Siellä on syysvalmistelut jo pitkällä! En ole vielä edes ajatellut sipuleiden istutusta, tuumasin että ehtii vielä hyvin lokakuun puolella.

      Poista
  2. Pakkanen kävi täälläkin. Toin pelargonit sisälle. Mies tyhjensi vesialtaan ja -astiat. Hommaa riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkanen tuli tosi ajoissa tänä vuonna, onneksi ei kuitenkaan jäänyt pysyvästi. Hommia riittää tosiaan!

      Poista
  3. Söpö verbena <3 Sinulla on pelakuutkin vielä noin komean näköisiä. Sain eilen istutettua valkosipulit ja nostettua viimeiset porkkanat ja punajuuret kasvimaalta. Samalla tuli hieman kitkettyä siellä. Maa-artisokan varret katkoin valkosipulien katteeksi, sillä aiemmin olleet tuulet olivat taivuttaneet ne vaakatasoon ja pakkanen tuhosi lehdet ja nuput. Saa nähdä, ehtivätkö mukulat kasvaa tarpeeksi kokoa vai jäikö sato minikokoiseksi. Loput luumut pitäisi verkottaa ja kitkemistä riittäisi vaikka millä mitalla. Kovin sateiselta vain näyttää tämän päivän säätila. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelargonit ovat tosiaan vielä aika tuuheita, vaikka lähemällä tarkastelulla huomaa, että osa lehdistä on tiputettu jo pois ja uusi kasvu on hyvin hidasta.
      Toivottavasti maa-artisokka kasvaa vielä. En tiedä millaisia olosuhteita se vaatii, mutta todennäkösesti tämän ensimmäisen pakkasen jälkeen on vielä pitkään lämmintä. Tai no ainakin täällä etelässä.
      Tänään meille on luvattu tuulista ja pilvistä keliä, toivottavasti ei niinkään sateita.. Mukavaa ja ahkeraa sunnuntaita myös sinne! :)

      Poista
  4. Sinulla on vielä kaunista kukintaa, vaikka pakkasöitä on jo ollut. Meilläkin oli yksi pakkasyö. Pihalla olisi vielä paljon hommaa, joten toivottavasti talvi ei vielä tule. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän päivän tilanne taitaa olla se, että enää asteri kukkii. Ja pelargonit kasvihuoneessa. Tekemistä riittää tosiaan täälläkin, esimerkiksi kukkasipuleihin en ole ehtinyt vielä edes koskea. Toivottavasti talvi ei ihan vielä tule :)

      Poista
  5. Pakkanen tuli aikaisin tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan liian aikaisin! Toisaalta, jos nyt hakisi tästä jotain positiivista, niin ainakin pakkanen pisti vauhtia meikäläisen puutarhan syyssiivoukseen :)

      Poista
  6. Täälläkin pakkanen vieraili menneellä viikolla. Tänään sain jo daaliat nostettua varastoon. Pelargoniat ja verenpisarat ovat jo turvassa varastossa. Täytyy ensi viikolla jatkaa syyssiivouksia. Vielä olisi syyssipuleitakin odottamassa maahan pääsyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että siellä on jo talvetettavat kasvit varastossa! Meillä on autotallissa vielä lähempänä parikymmentä astetta, joten odotan hieman kunnes tulee hieman viileämpää.
      Sipulihommia en ole ehtinyt vielä edes aloittaa, mutta ei niillä onneksi ole ihan kamala kiire vielä.

      Poista
  7. Pakkanen tuli yllättävän kireänä - ihan -6 astetta! Mutta ei hätää, kaikki pekkasarat olivat jo pois korjattuna ja kesäkukat saivat mennä! Riippapelargonisi ovat komeita, toivottavasti säilyvät hyvin taas ensi vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, -6 on todellakin hurja tähän aikaan vuodesta! Hyvä että se ei päässyt kuitenkaan yllättämään!
      Kaikki riippapelakuut eivät varmaan mahdu talvisäilytykseen, mutta ainakin muutaman suosikin olen ajatellut mahduttaa varastoon.

      Poista
  8. Meilläkin käväisi pakkanen. Ihanat koristeomenat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkanen taisi aika lailla iskeä melkein koko Suomeen, hrr. Toivottavasti seuraava ei tule vielä ihan heti :)

      Poista
  9. Kasvarin pelakuut näyttävät kauniilta. Hyvä kun saitte siivousurakan tehtyä. Toivottavasti pelakuut saavat nauttia siellä olosta vielä pitkään :) Paketti tuli perille, kiitos! Siitä innostuin tekemään postauksenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että paketti saapui perille! :) Hih, tulen kurkkaamaan postaustasi heti.

      Poista
  10. Kyllä se vääjäämättä talvi tekee tuloaan. Mutta toivottavasti ei ihan vielä pihahommia kun on vielä aikapaljon jäljellä. Minä en oikein tykkää syyspihahommista kun minulle tulee silloinkin allergia . Kesäallergia olisi riittänyt. Minulla menee nenä aivan tukkoon ja hengitys vinkuu. Homeitiöt. Muuten syksy on ihanaa aikaa ulkoiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inhottavaa että allergia iskee puutarhahommissa! Minulle syyskelit (tuuli ja viileys) aiheuttavat jatkuvan nuhan, puutarhassa puuhastellessa saan koko ajan olla niistämässä.

      Poista
  11. Lauantai meni suurimmaksi osaksi muissa harrastuksissa, mutta muuten melko samat tunnelmat ja puuhat kuin minullakin lähipäivinä. Kasvihuonetta en tosin vielä tyhjentänyt, vasta hiukan aloittelin, mutta toivon että tomaatit, kurkut ja paprikat selviäisivät vielä jokusen viikon kasvihuoneessa. Kovasti olisi vielä satoa tulossa. Ainakaan sääennustukset eivät lupaa lisää pakkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa että sulla on kasvihuoneessa vielä tomaatteja ja kurkkuja. Mulla ne nuutuivat jo aikoja sitten. Toivottavasti hyvä sää pysyy ja saat vielä runsaasti satoa :)

      Poista