sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Ilahduttava perennasiemenkirje

Tällä viikolla posti toi mukavan ja odotetun lähetyksen - rapisevan siemenkirjeen. Kyseessä on Pihan vuosi -blogin aloittama perennasiemenkirje. Huomasin lähetyksen keittiön pöydällä palattuani keskiviikkona myöhään illalla työmatkalta ja nukkumaanmenon sijaan kävin avaamaan kirjettä ja tutustumaan sisältöön, sen verran jännittävä tapaus oli kuitenkin kyseessä.

Seuraavana iltana perehdyin sisältöön tarkemmin ajan kanssa. Mielenkiintoisia siemeniä tuolta löytyikin! Olin ajatellut toimia enemmän siementen lisääjänä kuin ottajana, mutta päädyin lopulta  ottamaan ritarinkannusten, akileijojen sekä hopeahelokin siemeniä. Mahtavaa päästä kokeilemaan niiden kylvöä!

Kirjeen sisältöä, kuvassa myös virallinen valvoja:

IMG_7962.jpg

Kävin myös läpi omia siemenvarastoja ja laitoin mukaan muutamia siemenpusseja:
- akileija 'William Guinness': kylvin tätä muistaakseni viime vuonna, ja istutin muutamat itäneet taimet puutarhaan. Enempää en tarvitse, joten toivottavasti siemenet ilahduttavat muita.
- Myskimalvan siemenet ovat jo muutaman vuoden vanhoja, toivottavasti itävät vielä. Alun perin itävyys oli todella hyvä ja siemenet itivät ilman kylmäkäsittelyä.
- Rohtosuopayrtti, lehtosinilatva ja jättikarhunputki ovat muistaakseni viime kevään siementilauksista. Näistä lehtosinilatvaa kylvin suoraan ulos ja se iti mainiosti. Jättikarhunputken siemenet ovat kokeilunhaluisille: itävyys on epävarmaa ja voi tapahtua pitkän ajan sisällä. Myönnän, että itse en harmillisesti saanut tätä onnistumaan, koska siemenkylvö ehti kuivahtaa odottaessa. Kasvi olisi kuitenkin upea!
- Kaunopunahatun siemeniä löytyi käyttämätön pussi, olen tainnut voittaa nämä arvonnassa. Itselläni on jo siemenestä kasvatettuja kaunopunahattuja, joten tämä pääsee toivottavasti hyötykäyttöön jollekin toiselle.

IMG_7967.jpg

Kirje lähti takaisin postiin perjantaina, joten ensi viikolla se päätynee seuraavalle vastaanottajalle. Iloisia hetkiä kirjeen parissa kaikille osallistujille! :)

Tällä viikolla on tapahtunut edistystä myös kylvörintamalla. Verbenat ja paprikat ovat itäneet, joten nyt kaikki 3.3. kylvämäni lajit ovat menestyksekkäästi lähteneet kasvuun. Paprikoiden itämistä auttoi se, että siirsin ne kylpyhuoneen lämmitetylle lattialle, siellä itäminen tapahtui parissa päivässä.
Kylvötilastot näyttävät siis hyvältä - vain kylmäkäsittelyssä olevat lajit ovat vielä itämättä. Ja tänään voisikin kylvää lisää siemeniä :)

Kylvötilastot 18.3.: 
- Kylvettyjä lajeja/lajikkeita: 15 (joista 6 kylmäkäsittelyssä)
- Itäneitä: 9 

28 kommenttia:

  1. Tätä ketjua on kiva seurata!
    William Guinness on aivan ihana. Minäkin kasvatin sitä muutama vuosi sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava siemenkirje ja postausten sarja tosiaan :) Jokaisella on hieman erilaisia siemeniä ja siksi tulee kokeiltua jotain uutta. Esimerkiksi ritarinkannuksia en ole kokeillut aiemmin kertaakaan.
      Odotan tänä kesänä William Guinnessin kukintaa mielenkiinnolla, viime kesänä ei kasvi ehtinyt kukkaan.

      Poista
  2. Uulalaala, kivaa odoteltavaa :) Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko myös mukana kirjeessä? Todellakin mukava kirje sisältöineen :) Mukavaa sunnuntaita myös sinne!

      Poista
    2. Kiva! Kohta se kirje sieltä tupsahtaa :)

      Poista
  3. Oi, tällainen kiertokirje on loistava!
    En ole ketjussa mukana, mutta näin blogien välitykselläkin tätä on kiva seurata.
    Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole aiemmin osallistunut vastaavaan. Nyt olen sitten kerralla mukana kahdessa kirjeessä ja tämä on paljastunut todella jännittäväksi ja mukavaksi puuhaksi :)

      Poista
  4. Kivaa kiertoa! Minäkään en ole ketjussa mukana, mutta kirjeen kulkua on mukava seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva että kirjeestä on blogien kautta iloa myös ei-mukana-oleville :)

      Poista
  5. Kiva että myös otettavaa löytyi. Hopeahelokki on todella upea, mutta valitettavan nopea leviämään, ainakin saadessaan kasvaa yksin. Toki sopivassa paikassa se voi olla jopa hyvä asia. En tiedä miten pärjää kilpailussa muiden kasvien kanssa.

    William Guinness näyttää myöskin todella upealta. Lehtoakileija leviävät joka puolella siemenistä, niin en ole näitä jalompiakaan uskaltanut sen takia kokeilla. Tämän kohdalla voisin tehdä poikkeuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyihän sitä! Yritin harjoitella malttia siementen kanssa, koska niitä on jo ihan riittävästi omasta takaa, mutta silti useampia siemeniä tarttui mukaan. Hopeahelokki oli kaunis ja kiinnostava. Luin varoituksesi sen leviämisestä, mutta tuumailin, että ehkä kasvu pysyy maltillisena meidän heikossa savimaassa.
      Lehtoakileijat ovat pysyneet myös kohtuullisen hyvin ruodussa meillä, kasvavat kyllä paikallisesti hyvin, mutta eivät pahemmin leviä. Ainakaan vielä :D

      Poista
  6. Minä en ehtinyt mukaan ketjuun, mutta seuraan mielenkiinnolla sen matkaa. Ja kyllä kannattaakin, nimittäin itselläni nimettömänä ollut akileija näyttää ihan tuolta 'William Guinnessilta'. Siirsin sen viime kesänä paremmin näkösälle, kun oli niin nätti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos kirjeestä oli kasvien tunnistusapua :) Minustakin 'William Guinness' on oikein hieno ja persoonallisen näköinen.

      Poista
  7. Sama juttu kuin yllä, mä en myöskään ole mukana ketjussa (ajattelin, että parempi skipata, ettei vain tule haalittua lisää siemeniä nurkkiin, kun niitä on muutenkin jo niin paljon), mutta seuraan kirjeen kiertoa mielenkiinnolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että pysyit lujana :) Minä en myöskään olisi tarvinnut yhtään lisää siemeniä. Mutta toisaalta näissä kirjeissä voi vaihtaa siemeniä, eli sinänsä kokonaismäärä ei kasva :)

      Poista
  8. Hienoa, että tällainenkin siemenkirje on kierrossa. Itse odottelen samantapaista ketjukirjettä saapuvaksi.
    Olipas mielenkiintoinen sisältö ja mitä ihanuuksia laitoitkaan eteenpäin 😏

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen mukana myös toisessa siemenkirjeessä, liekö juuri se, mihin viittaat :) Piristävät kivasti tässä kevättä odottaessa.

      Poista
  9. Tuollaista postia onkin kiva saada:) Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin mukavaa postia :) Kiitos ja kuin myös mukavaa sunnuntain iltaa sinne!

      Poista
  10. Mukava idea tuo kiertävä siemenkirje, vaikka en itse mukana olekaan. Olin jo ehtinyt hankkia sen verran runsaasti siemeniä, etten enää tohtimut tuohon lähteä. Kiva, jos sieltä löytyy iloisia yllätyksiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin ajattelin, että en tarvitse ainakaan lisää siemeniä. Heheh ja kuinkas sitten kävikään :D

      Poista
  11. Kivaa postia olet saanut! Itse olen mukana toisessa vastaavanlaisessa kiertokirjeessä ja sen avaaminen tuntui vähän samalta kuin olisi tullut joulu.:) Hyvää alkavaa viikkoa ja onnea kylvöillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen mukana myös tuossa toisessa kirjeessä, joten iloista odotettavaa riittää :)
      Mukavaa alkavaa viikkoa myös sinne!

      Poista
  12. Kivaa postia ja oli siämeniä mistä valita. Ainahan sitä ny muutama siämen mahtuu, vaikka niitä oliski jo aiva tarpeheksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valinnan varaa oli todellakin runsaasti! Ja juuri näin, muutamia siemeniä saa aina mahtumaan :D

      Poista
  13. Sinulla oli paljon mukavaa lisättävää kirjeeseen . Minulla on muuten lehtosilatvaa valkovihreä kirjavalehtisenä. Ajattelin jos se kiinnostaisi jotakuta syksyllä jos siemeniä keräisi, Odottelen toista kierrosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tässä kertynyt jokunen siemenpussi viime vuosina :) Kiva jos myös joku muu minun lisäksi saa niistä iloa ja hyötyä. Kirjavalehtinen lehtosinilatva kuulostaa hauskalta.

      Poista