sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Viikonlopun puutarha- ja lintupäivitys

Tämä viikonloppu on mennyt flunssaisena himmaillen. Olin jo toiveikkaana ajatellut, että selviän tästä talvesta täysin terveenä, mutta ihan viime metreillä sain sitten jostain viruksen. Ensimmäisen tautipäivän jälkeen olo on ollut kuitenkin kohtuullinen (paitsi aamuisin, aamut ovat ihan kauheita), joten olen puuhastellut lepäämisen ohella mukavia juttuja. Ja oli myös pakko tehdä eilen täsmäisku lintumestoille, siitä lisää myöhemmin.

Helmililjojen kasvustoa nousemassa:

IMG_0858.jpg

Ensimmäinen idänunikko:

IMG_0859.jpg

Harmaakäenkukan lehtiruusukkeita, kasvi näyttää hyvin kylväytyvän itsekseen:

IMG_0876.jpg

Eilen havahduin siihen, että huhtikuun puoliväli lähestyy kovaa vauhtia, enkä ole vielä koskenut huhtikuussa kylvettävien siemenpusseihin! Asia täytyi korjata pikimmiten. Tällä kertaa kylvin monia suunnittelemani kesäkukkapenkin kasveja, kuten revonhäntää, jänönhäntää, kosmoskukkia, isosilkkikukkaa ja yrtti-iisoa. Lisäksi viime vuoden siemenkirjeen siemenistä tummaa törmäkukkaa, pensasköynnöskrassia ja kirjosalviaa. Hyötykasvien siemeniin en vielä edes päässyt, niitä täytyy todennäköisesti ihmetellä tänään.

IMG_0862.jpg

IMG_0871.jpg

Kun uusia kylvöjä meni multaan, kävi tilanpuute entistä selvemmäksi. Aloitin saman tien kasvien totuttelun kasvihuoneeseen. Vein pelargonit sinne hetkeksi, mutta kovin pitkään en uskalla niitä 11-15 asteen lämpötiloissa vielä pitää. Kasvihuoneeseen tulisi asentaa pikaisesti myös tylliverhot suoralta auringonpaisteelta suojaamaan, jotta kasvien pidempiaikaista ulkoilutusta voisi edes harkita. Onneksi pääsiäinen tulee pian, silloin on aikaa hinata kasveja edes-takaisin ja totutella niitä erilaisiin olosuhteisiin. Pääsiäisestä alkaa myös talvilomani, josta olen todella innoissani. Aikaa tehdä keväthommia puutarhassa! Kaivaa ja kuopsuttaa, ehkäpä jopa kylvää porkkanoita ja retiisejä, jos sää suosii. Aivan ihanaa! Lisäksi tiedossa on pieni puutarhamatka sekä tietysti Pihapiiri-messut - ei siis mikään ihme että odotan lomaa kuin kuuta nousevaa :)

Kuten aluksi mainitsin, eilen oli flunssasta huolimatta pakko päästä tarkkailemaan lintutilannetta. Teimme miehen kanssa "täsmäiskuja", eli ajoimme sellaisille paikoille, jotka eivät vaadi pitkää kävelyä tai reippailua. Ensimmäiseksi suhasimme Villa Elfvikin lintutornille, jossa näin uivelon, silkkiuikun pesänrakennuspuuhissa, västäräkin ja meriharakan. Tornin lintuharrastajat osoittivat myös taivaalla kiertelevää kalasääksiä, jota en olisi itse osannut bongata. Mutta pikkuhiljaa omakin ymmärrykseni petolinnuista karttuu juuri tällaisten tilanteiden myötä.

Seuraavaksi käväisimme vielä Suomenojan lintualtailla. Naurulokit olivat saapuneet sankoin joukoin ja pitivät kunnon meteliä.

IMG_1058.jpg

Muutama paju oli jo kukassa:

IMG_0964.jpg

Suomenojalta löytyi myös västäräkki ja montaa nokikanaa:

IMG_0977.jpg

IMG_1049.jpg

IMG_1062.jpg

Telkkäpariskuntia ui siellä-täällä:

IMG_1017.jpg

Välillä piti kiinnittää huomiota sulkapuvun siistimiseen myös alapuolelta:

IMG_1036.jpg

Lopulta löytyivät myös ne lajit, joita oikeastaan lähdimme etsimään. Mustakurkku-uikku:

IMG_0997.jpg

IMG_1004.jpg

.. ja punasotkat:

IMG_1055.jpg

IMG_1063.jpg

Punasotka on Birdlifen vuoden 2018 lintu ja tähän sijoitukseen johtaa yleensä lajin taantuminen. Näin on käynyt myös punasotkalle, jonka luokitus on muuttunut vuoden 2019 Punaisessa kirjassa erittäin uhanalaisesta äärimmäisen uhanalaiseksi. Punasotkan kanta on taantunut vahvasti koko Euroopan alueella.

Etsimme myös lapasorsia ja harmaasorsia, mutta niitä ei vielä näkynyt. Kierroksen lopussa alkoi flunssainen olo jo painamaan ja oli erittäin sopiva aika lähteä kotimatkalle. Siinä vaiheessa mies huomasi kaislikon välistä vielä liejukanan, joka oli hyvä päätös päivälle, sillä kyseistä lajia ei kuitenkaan ihan niin helposti näe kuin esimerkiksi nokikanaa.
Tunnista 100 lintulajia -haasteessa olen nyt 62 lajin kohdalla. Määrä alkaa olla lähellä viime vuoden kokonaissummaa, joten voi todeta, että tämän kevään runsaista lintubongauskävelyistä on selvästi ollut hyötyä. Lajituntemukseni on ilokseni kehittynyt myös ison loikan eteenpäin, joka onkin haasteen tavoite.

Mukavaa palmusunnuntain jatkoa ja mielenkiintoisia vaalivalvojaisia!

20 kommenttia:

  1. Onpa mustakurkku-uikku hieno lintu. En olisi tunnistanut. Harmaakäenkukka todella osaa levittäytyä itse, löysin alkuja jopa nurmikolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hieno ja melko eksoottisen näköinen lintu, jota en itsekään tunnistanut vielä viime keväänä.
      No johan siellä on harmaakäenkukka levinnyt, jos ihan nurmikolle asti pyrkinyt!

      Poista
  2. Minä olen miettinyt myös, että jokohan kohta voisi aloittaa varovasti taimien ulkoiluttamisen. Ainakin osa 149:stä orvokintaimesta voisi alkaa hiljalleen ulkoilla, jotta saisin niistä ensimmäiset istutettua ulos joskus toukokuussa.

    Suomenojan lintualtaalla olisikin hyvä paikka harrastaa valokuvausta. Lintubongaus sinällään ei ole minun juttuni, vaikka ainahan ihminen voi muuttua. Mutta hienoja, liikkuvia valokuvauksen kohteita sieltä löytyisi. Ehkäpä pyöräilen sinne seuraavana vapaapäivänä kameran kanssa. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin ensi viikolla uskaltaa varmasti jo varovaisesti ulkoiluttaa, kun luvataan niin lämpimiä kelejä. Vaikkapa sitten harson alla, jos ei ole kasvihuoneen suojaa.
      Suomenojalla pääsee muutamassa paikassa kuvaamaan vesilintuja melko läheltä. Siellä voi havaita myös piisamirottia. Ja kaupan päälle tulee naurulokkien metelöinti :)

      Poista
  3. Voi miten upeita kuvia! Lintujen bongailu on varmasti mukavaa ja antoisaa puuhaa! Leppoisaa palmusunnuntai-iltaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tänä keväänä ihan hurahtanut lintujen bongailuun. Mutta se on tosiaan mukavaa puuhaa - saa olla ulkona ja havaita ympäristöä, mikä sen parempaa :)

      Poista
  4. Minullakin on paljon kylvöjä tekemättä, mutta tilat myös loppu. Toivon, että pääsisin viemään kuistilla talvehtivia kasveja ulos tai ainakin kasvihuoneeseen, niin saisin taimille kuistille tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on onneksi oikein lämpimät kelit, joten varmasti kasveja voi ainakin päivisin ulkoiluttaa. Ja samalla saa vähän lisätilaa :)

      Poista
  5. Onpas sinulle jo lajeja karttunut! Hienoja havaintoja, kuten mustakurkku-uikku ja punasotka. Tällä menolla saat satasen rikki jo kesällä :) Minä mietin eilen, että voisi pikku hiljaa laittaa ensimmäisiä kasveja ulkoilemaan rappusille. Seinän vierustan kiveys tuntui vielä eilen niin vilpoiselta, ettei sinne uskalla. Näin aurinkoista kun on, niin pitäisi alkuun peitellä harsoilla. Mutta pian se taimien ralli ulos-sisälle-ulos taas alkaa :D Aurinkoista pääsiäisviikkoa ja pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satasesta en ihan uskalla haaveilla, mutta jos tällä kertaa pääsisi yli 70, niin se olisi hienoa :) Mustakurkku-uikku ja punasotka oli hieman sellaisia täsmäbongauksia, koska tiesin niiden löytyvän melko varmasti Suomenojalta. Muualta olisi niitä varmaan hieman vaikea löytää. Seuraan myös vaihtelevasti Tiiran havaintosivuja sekä Facebookin Tunnista 100 lintulajia -ryhmää, sieltä olen oppinut kaikenlaista.
      Nyt on varmasti teilläkin hyvät kelit taimien ulkoiluttamiseen? Mutta tosiaan, ei saisi olla liikaa aurinkoakaan alkuun.. joka kevät samat ongelmat :)

      Poista
  6. Hienoja lintukuvia ja osa minulle tuntemattomia lajeja. Minun lintujentunnistus ei etene kovin sutjakasti, eilen bongasin kuitenkin töyhtöhyypän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töyhtöhyyppä on mukava bongaus! Ja lajituntemus karttuu varmasti pikkuhiljaa, muutama laji kerrallaan. Itse yritän kovasti muistaa lajien tunnuspiirteitä, mutta voi olla että ensi keväänä täytyy taas aloittaa niiden osalta alusta..

      Poista
  7. Minäkin kävin edellispäivänä Suomenojalla, kun olin sukulaisten luona Espoossa! Mahtava naurulokkien meteli. Punasotkia oli ihanan paljon. Mustakurkku-uikkua ja liejukanaa en päässyt vielä näkemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että pääsit myös käymään Suomenojalla. Naurulokkien metakka kuuluu siellä oikein kauas! :D Punasotkista valtaosa taisi olla uroksia? Olin havaitsevinani kuvistani vain yhden naaraan. Mustakurkku-uikkuja on varmaan tulossa tässä vielä lisää, viime vuonna niitä muistaakseni oli kyllä enemmän kuin vain tällä kertaa näkemäni yksinäinen pariskunta.

      Poista
  8. Sinulla on jo lafkarissa melkoinen joukko lintutunnistuksia. Ompa jännän näköinen lintu mustakurkku -uikku .Koskaan en ole tainnut edes kuvaa nähdä .Kiitos sinulle. Harmaakäenkukka on minullakin mukavasti siementänyt .Istutatko kesäkukat suoraan ulos vai esikasvatatko ne ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakurkku-uikku on tosiaan jopa hieman eksoottisen näköinen, ainakin mun silmääni. Mukavaa, että harmaakäenkukka on sielläkin siementänyt! Kiva huomata, kun joku kasvi viihtyy kasvupaikallaan.
      Osan kesäkukista kylvän ulos (kehäkukat ja ruiskaunokit nyt ainakin), mutta monet esikasvatan paremman tuloksen toivossa. Olen hieman huono kastelemaan kylvöksiä ulkona, siksi sisällä esikasvatetut menestyvät varmemmin.

      Poista
  9. Hienoja bongauksia. Västäräkkejäkin on siis jo tullut. Kuvittelin nähneeni, mutta en ollut varma.
    Viritin tänään kasvariin harsoista teltan, jonne aion lähipäivinä ryhtyä kasveja ainakin päiväksi siirtämään. Toivottavasti yöpakkaset loppuvat pian. Viime yönä oli vielä -7.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä viikolla on varmasti tullut lisää västäräkkejä ja muitakin pienempiä lintuja, kun on ollut todella lämmintä. Ja kasvejakin voi nyt varmasti jo melko rohkeasti siirtää ulos.

      Poista
  10. Taimien siirto kasvihuoneeseen on täälläkin suunnitelleilla. Hienoja lintuhavaintoja, mustakurkku-uikun olen nähnyt vain kerran. Koitahan parantua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun on tänään tarkoitus aloittaa säännölliset kasvien totuttelut ulkoilmaan, nyt on hyvin aikaa ja kelitkin jo oikein lämpimiä.

      Poista