sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Helteinen kesäkuun alku

Huh mikä helleviikonloppu! Tänään otimme tauon kylpyhuoneremontista ja ahkeroimme koko päivän pihalla. Mies huristeli raivaussahalla, minä kitkin polkuja, kastelin kukkapenkkejä ja istutin pikkutaimia. Saa nähdä, oliko taimien istuttaminen virhe. Hieman hirvittää, pystynkö ja ehdinkö pitämään istutukset kosteina.
Puutarhapäivä tuli todella tarpeeseen, nyt tuolla pihalla ei tarvitse välttää ihan joka suuntaan katsomista. Ennen aina silmä osui johonkin tekemättömään työhön, nyt keskeneräisiä hommia on merkittävästi vähemmän. Ja teki myös henkisesti oikein hyvää olla ulkona puutarhassa, se on parasta terapiaa. Olo on raukea ja levännyt.

Puutarhassa on tällä hetkellä todella vähän kukintaa. Kuivuus on selvästi verottanut kasveja. Ja lämpö tietysti, moni kukinta on hujahtanut ohi alta aikayksikön. Muutamia ihanuuksia tuolla silti on.

Suloiset 'New Moon' kullerot:

IMG_8933.jpg

Ojakellukka 'Flames of Passion':

IMG_8926.jpg

Lehtosinilatva ja ukkolaukka:

IMG_8935.jpg

Ensimmäinen pioni kukkii, kerrassaan ihana 'Starlight':

IMG_8939.jpg

Mukavaa alkavaa viikkoa ja toivottavasti myös sateita!

24 kommenttia:

  1. Kivan värinen kellukka. Ne näyttävät kestävät hyvin kuivuutta joten olen suunnitellut niiden lisäämistä rinteeseen mikä on kuiva kasvupaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina ajatellut, että ojakellukka kaipaa kosteaa paikkaa. Tosin nyt sellaista ei taida olla missään tarjolla ja hyvin tuo näyttäisi selvinneen.

      Poista
  2. Kivan värinen ojakellukka. Sinulla on ihanan rehevä 'New Moon'! Huomasin tänään omassani toukkia ja nuppuja tippui useita. Vesisuihkun sai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin ihastunut ojakellukan sävyyn, olen tainnut joka vuosi postata siitä kuvia blogiin :) Harmillista että kullerossasi on toukkia, toivottavasti vesikäsittely auttaa! Minun kasveissa oli muutamia ruskistuneita ja kuivahtaneita lehtiä, mutta nypin ne pois ennen kuvan ottamista :D

      Poista
  3. Ihana pioni. Minulla on hyvin samaisen näköinen nimetön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Starlight' pioni on jotenkin niin ihanan aurinkoinen :) Ehkäpä sinullakin on juuri tuo sama lajike.

      Poista
  4. Kivoja, hienon värisiä kasveja kaikki! Hoksasin juuri, että tuollaisen kulleron olen ostanut viime syksynä... ei ole merkintää, mihin sen istutin, joko on jo kuollut tai sitten nyppäisin se pois luullen leinikiksi. AINA pitäsi muistaa merkitä uudet ostokset penkkiin! Oma moka (tai sitten se lymyää jossain ihan rauhassa itsekseen), Mukavaa alkavaa viikkoa, sadetta odotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, toivottavasti kullerosi on vielä jossain tallessa! :) Ja ihan sama juttu täälläkin, pitäisi laputtaa uudet hankinnat, taisin nimittäin myös keväällä kitkeä pari perennaa pois ;(

      Poista
  5. Tuo 'Starlight' on tosi upea! Sadetta kaipaillaan, no perjantaina tuli viiden minuutin 'kuuro', mutta se ei paljoa kastellut, koristeli vain siitepölyisen auton :D kirjavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida olla vieläkään sateita tulossa tänne Etelä-Suomeen. Onneksi on porakaivo, mutta silti kuivuus näkyy monessa. Nurmikkoa en kastele ja se alkaa näyttämään melko ruskealta.

      Poista
  6. Totta, pienikin hetki puuhailua puutarhassa virkistää mieltä kummasti.
    Ihmeen hyvin puutarhassa on kukintaa siihen nähden, ettei kuukauteen ole satanut. Kuivuus näkyy jo kasveissa ja mietityttää, miten paljon se verottaa kasveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, voiko kuivuus näkyä myös kasvien kehityksessä ja ensi vuoden kukinnassa, hyvin mahdollista. Tuskin tänne kokonaan kuivaa kesää tulee, mutta monen kasvin osalta kukinta ja seuraavaan kasvukauteen valmistautuminen alkaa olla jo ohi.

      Poista
  7. Kiva kellukka ja ihana pioni. Itse lopetin myös istutukset juuri kuivuuden takia. Pitää jatkaa myöhemmin. Pionien istutukset omiin penkkeihin meneillään. Osa alkaa kukkimaan osa ei vielä edes kuki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle iski ihan epätoivo kun katsoin seuraavan 10 päivän säätiedotusta, jossa ei ollut tippaakaan vettä luvassa. Jos odottaisin sateita, niin pitäisi istuttaa pikkutaimet suurempiin ruukkuihin. Totesin, että mieluummin kastelen..

      Poista
  8. Ai, ne olikin kulleroita mitä siellä Annalan pihassa ihastelin ja kuvasin. Hyvä tietää! :)

    VastaaPoista
  9. Sinulla on puutarhassasi kaunista kukintaa. Pioni on ihana! Minullakin on noita kulleroita. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! 'Starlight' on todella suloinen, tietysti myös se vaikuttaa, että se on ensimmäisenä kukassa. 'New Moon' kulleroissa on ihana sävy! Mukavaa viikon jatkoa myös sinne :)

      Poista
  10. Oi miten kauniita ja mielenkiintoisia kasveja! Puutarhassa työskentely on tosiaan parasta terapiaa (no, metsässä kävely myös :)).
    Pidän peukkuja pystyssä, että sinnekin tulisi sadetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoitan ehdottomasti myös metsässä kävelyn terapeuttisen vaikutuksen :) Sadetta odotellaan edelleen. Tuulee kyllä kovasti, mutta ei sada tippaakaan :/

      Poista
  11. Voi mikä ojakellukka! Mistä olet sen hankkinut? Kullero on myös mieluisen värinen, itselläni vain perinteistä keltaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa en muista, mistä ojakellukka on peräisin :) Oletettavasti olen ostanut sen joltain lähitaimistolta. Huomaan että hankkinut jo muutamia vaaleankeltaisia kukkijoita, ne houkuttelevat paljon enemmän kuin vahvat keltaisen sävyt.

      Poista
  12. Kaunista!
    Minulla oli sama taktiikka siemenkirjeen kanssa, otin en lisännyt.
    Luulen että sinulta ovat hyötykasviyhdistyksen lapuin varustetut lehtosinilatva ja myskimalva? Ne ovat sitten Piparmintun kukkasia, kunhan vaan saan kylvöt tehtyä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tosiaan minun siemeniltäni :) Toivottavasti itävät hyvin ja lähtevät kasvuun! Hauskaa tutustua bloggajiin myös siemenvaihdon kautta. Hih, vai että Piparmintun kukkaset :D

      Poista