sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Hieman erilainen postaus

Tällä kertaa asiani ei liity puutarhaan. Mieltäni painaa terveyteen liittyvä ongelma, joka on herättänyt huolta ja kysymyksiä. Voitte vaan arvata, kuinka paljon olen viime päivinä googlannut ja lukenut kaikkia mahdollisia lääketieteellisiä sivustoja (sehän on pelkästään järkevää :))

Kaikki alkoi alkuviikosta, kun flunssani tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Ihmettelin, miksi sairastamani perusflunssa on vienyt kaikki voimani pois. Väsytti, hikoilutti ja pienikin fyysinen rasitus hengästytti älyttömästi. Ajattelin ensin kyseessä olevan flunssan jälkivaikutuksia.
Viikon puolivälissä leposykkeeni kuitenkin kohosi taivaisiin ja pysyi siellä päivin ja öin. Aloin jo hieman huolestumaan, joten hipsin kysymysmerkkinä työterveyslääkärille. Useiden verikokeiden ja muutamien käänteiden jälkeen (kuten keuhkotukosepäilyjen takia sairaalan päivystyksessä vietetty perjantain ilta) syyksi on paljastumassa kilpirauhasen liikatoiminta.

Alkuun kyseinen lopputulos säikäytti kunnolla ja veti mielen mustaksi. Minulle on tyypillistä ryvetä välillä itsesäälissä, joten nytkin vetistelin jonkin aikaa omaa huonoa kohtaloa (ja googletin kaiken mahdollisen tiedon kilpirauhassairauksista). Pikkuhiljaa olen yrittänyt kuitenkin ajatella, että onneksi sairaus löytyi ajoissa. Sekin helpottaa, että sain selityksen kaikille viime päivien kummallisille oireille.
Sitäpaitsi meistä jokaisella on oma ristinsä kannettavana, joten en voi ajatella, että olisin jotenkin huonommassa tilanteessa. Päinvastoin, Suomen terveydenhoito on ihan huipputasoa ja kaikki tässä viime päivinä kohtaamani hoitajat ja lääkärit ovat olleet tilanteen tasalla ja hoitaneet minua todella hyvin sekä lääketieteellisessä että inhimmillisessä mielessä.
Kaiken nettisurffailun tuloksena minulle on myös selvinnyt, että liikatoiminnan ennuste on melko hyvä. Eiköhän tästä siis selvitä. Ensi viikolla minun pitäisi päästä jatkotutkimuksiin ja varmaankin saada jonkinlainen lääkitys.

Sellaista tällä kertaa. Toivottavasti teillä on ollut kivempi viikko! Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille ja muistakaa pitää huolta itsestänne!

31950379280_73aa293bf2_o.jpg

20 kommenttia:

  1. Onneksi nykylääketiede on jo todella kehittynyttä ja avun saa jo kohta sairauteen, kuin sairauteen. Sinulla ilmennyt sairaus on käsitykseni mukaan jo hyvin lääkkeillä hoidettavissa. Tsemppiä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Pyrin myös ajattelemaan, että sairaus on menestyksekkäästi hoidettavissa. Ja kuitenkin hyvä juttu tässä kaikessa on se, että liikatoiminta on löydetty ajoissa.

      Poista
  2. Tsemppiä lääkärikäynteihin. Hyvä kun on selvinnyt oireiden alkuperä ja sitä myöden löytyy vielä hyvä hoito.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Onneksi tosiaan lääkäri keksi ottaa myös kilpirauhaskokeet tykytyksen takia. Monesti ymmärtääkseni sairaus jää helposti piiloon jopa useammaksi vuodeksi.

      Poista
  3. Onnea ja jaksamista lääkärikäynteihin. Monasti infektio voi laukaista jotain surkeampaa, kuten kilppariongelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita! Näin olen itsekin päätellyt, että flunssa taisi toimia kilppariongelmien laukaisijana. Perhana!! Mutta minkä tälle asialle voi.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  4. Hyvä että vaivoille löytyi syy ja ennen kaikkea menit lääkäriin. Kyllä sille vaivalle saadaan lääkitys ja kuntoudut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska! Yritän uskoa että suunta on tästä enää ylöspäin :)

      Poista
  5. Hyvä, että tilanne on nyt kartoitettu. Sitten on helpompi tehdä parannussuunnitelma. Ja sitten suunnitelmaa toteuttamaan.
    Löytyipä ongelmien syy nopeasti. Onneksi! Tsemppiä matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene! Luulen, että liikatoiminta on tosiaan löydetty melko alkuhetkillä, joten olen onnekas, että en ole jotunut kiertämään pitkään lääkäreillä epämääräisten oireiden takia. Nyt täytyy odottaa vielä pari viikkoa lääkärille pääsyä, toivottavasti saan silloin heti lääkkeet.

      Poista
  6. Onneksi tosiaan sairaus löytyi nopeasti, eikä vuosikausien jälkeen. Voimia tulevaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Olen lukenut netistä tarinoita vuosia outojen oireiden kanssa taistelleista, joiden sairaus on löydetty vasta todella myöhään. Nyt muutaman viikon liikatoiminnasta kärsineenä en toivoisi tätä kenellekään, ja minulla ilmeisesti on kuitenkin melko hyvä olo vielä.

      Poista
  7. Tsemppiä! Onneksi oireiden syy löytyi nopeasti ja pääsit hoidon piiriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiitän mielessäni työterveyslääkäriäni, joka tilasi kilpirauhaskokeet!

      Poista
  8. Oi, ei! Tosi ikävää kuulla. Alkuun ihan varmasti säikäyttää, mutta onhan siihen onneksi hoidot olemassa. Voimia sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina! Alkuun olin todellakin maassa, mutta nyt pyrin tsemppaamaan :) Nykyään on tautiin kuitenkin hyvät lääkkeet ja hoitometodit. Kunhan nyt pääsisin lääkäriin! Pari viikkoa täytyy vielä odotella.

      Poista
  9. Ikävää, mutta kuten sanoit, hyvä kun löytyi ajoissa. Tsemppiä, kyllä se kuriin saadaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yritän myös tsempata ja jatkaa arkeani tavalliseen malliin. Ei se joka päivä onnistu, mutta toivottavasti kohta saan lääkityksen ja tautini kuriin. Kyllä tää tästä :)

      Poista
  10. Oi ei! Juu, googlettelu on tuttua...Onneksi syy oireisiin löytyi ja saat avun. Epätietoisuus on pahinta ja pelottavinta. Tsemppiä!

    VastaaPoista