keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Tonttujen ennalta-arvaamattomia liikkeitä

Olen tähän aikaan vuodesta ihan nuutunut. Päivät menee samalla kaavalla ja energiaa riittää vain välttämättömään. Töissä on kiireisin sesonki ja työt puskevat myös vapaa-ajalle. Pimeys vie mukanaan viimeisetkin jaksamisen rippeet ja välillä stressaan niin paljon, että päässä suhisee. 

Siksi liikutuin ihan kyyneliin asti, kun tiistaiaamuna töihin lähtiessä bongasin keittiön tasolta hieman erikoisen joulukalenterin. Ensimmäisestä luukusta paljastui pieni glitter-pingviini. Olen sitä mieltä, että jokainen tarvitsee elämäänsä pientä hömppää ja kitschiä, joten se oli ihan mun tyylinen juttu!

20151201_073648

Olihan meillä ollut puhetta siitä, etten tänä vuonna välitä suklaakalentereista, koska yritän parhaani mukaan välttää sokerin ylensyöntiä. En siis osannut edes odottaa tonttujen aktivoitumista. Olen vieläkin ihan häkeltynyt koko asiasta. 

Tänään toisesta luukusta löytyi ohje seuraavan yllätyksen sijainnista. Navigoin perille ja löysin jotain erikoisempaa ensi kesän hyötyviljelmiin: 

20151202_170152

En malta odottaa seuraavia luukkuja. Olen jopa alkanut ajattelemaan, että josko tästäkin talvesta vielä selvitään.

Ja mulla on tietenkin maailman paras avomies.

8 kommenttia:

  1. Ihana joulukalenteri! Ai, että oikein ufokurpitsoja on olemassa, hauskannäköisiä! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä niin hieno kalenteri, että oksat pois! Ja tosiaan täytyy kokeilla kasvattaa ufoja :) Saa nähdä kelpaavatko ne syötäväksi vai ovatko parhaimmillaan koristeina.

      Poista
  2. Saisiko avomieheltäsi kenties kurssitusta puolison hellimiseen? Sen verran kivoja yllätyksiä hän on sinulle järjestänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hänellä ei kuulemma ole asiasta mitään tietoa, koska tontut ovat hoitaneet kaiken.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Joo, niin söpöä :) Tällaiset pienet hassut jutut ovat sata kertaa parempia kuin kalliit lahjat.

      Poista