maanantai 17. lokakuuta 2016

Vähän väsynyttä

Koko viikonloppuna ei huvittanut lähteä pihalle ollenkaan. Syysväsymys on ilmeisesti iskenyt kunnolla, vai onkohan tämä jo talviunta. Tekee mieli vain käpertyä sohvalle viltin alle.
Vielä pitäisi jaksaa muutama tunti puutarhatöitä - virittää viimeiset suojaverkot ja siistiä surkastuneita yksivuotisia pois. Jos ensi viikonloppuna olisi vähemmän harmaa sää?

Kun valitin tätä lannistunutta mielentilaani yhtenä päivänä miehelleni, hän totesi vaan, että ei tässä ole mitään kummastelemista, koska sama juttu tapahtuu mulle joka syksy. Kuulemma viimeistään alkuvuodesta olen taas intopiukeena suihkuttamassa siemenkylvöjäni ja odottamassa pihatöihin pääsyä. Hän taitaa olla oikeassa, mutta silti tämä alentunut energiataso tulee joka vuosi itselleni yllätyksenä.

Meidän vierailut pihalla ovat radikaalisti vähentyneet, mutta vilskettä tuolla riittää silti kovasti. Pikkulintuja vilisee pensaissa, oravat ahkeroivat ja ilmeisesti piilottavat kuumeisesti ruokaa talven varalle. Olen nimittäin löytänyt tammenterhoja viljelylaatikoista ja kukkapenkeistä.

Myös metsäkauriita on näkynyt usein. Tässä on kuvia kuukauden takaa, jolloin yksi kauris kävi tutustumassa lähemmin myös kasvimaahan. Ei siellä tosin enää mitään erityisen hyvää ollut tarjolla :)

IMG_3322.jpg

IMG_3323.jpg

IMG_3325.jpg

Reipasta syksyä kaikille (tai vaihtoehtoisesti leppoisia iltoja :))!

20 kommenttia:

  1. Ihan tuttu ilmiö joka hiivatin loka-marraskuussa väsähtää ja haluta kaivautua vain vällyjen alle. Joka vuosi niin käy. Sitten joulun lähestyessä tulee uutta ohjelmaa, tammikuu kärvistellään pakkasissa ja helmikuun lopulla pitenevät päivät saavat multasormet jälleen syyhyämään. Semmoinen on ainakin minun vuodenkiertoni syksystä kevääseen. Normisettiä.

    Kauriit ovat niin kauniita ja tuhoisia. Onneksi niitä ei juoksentele täällä kuin satunnaisia harhailijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlainen vuodenkierto tosiaan, kuulostaa tosi tutulta :) Pitäisi nyt ihan vaan rennosti pötköttää ja uskoa siihen, että kyllä sitä energiaa kohta taas löytyy.
      Täytyy nyt koputtaa puuta kun sanon tämän, mutta kauriit eivät ole onneksi tehneet mitään merkittävää tuhoa puutarhassa. Kesällä ne pysyttelevät poissa ja syksyllä ei tuolla ole mitään sellaista, minkä syöminen harmittaisi pahasti.

      Poista
  2. Syysväsymystä pihatöihin on varmaan enemmän tai vähemmän ihan jokaisella. Eipä kylmenevässä säässä ja iltojen pimetessä yhä aikaisemmin tee mieli töihin ryhtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä vähän kuulostaa, että syysväsymys iskee laajalti. Toiset tosin keksivät uutta tekimistä sisätiloissa, mulle kaikki paitsi sohvalla koomailu tuntuu juuri nyt kamalan vaikealta :D

      Poista
  3. Ihanat kauriskuvat! Minä vaikka haravoisin ihan liekeissä, jos voisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Satu, toivottavasti pääset vielä haravoimaan!

      Poista
  4. Wau, mitkä kauriskuvat! Kerrassaan upeita! Joo, tuttu tunne: veto alkaa pikku hiljaa loppumaan :)

    VastaaPoista
  5. Onhan sitä tutkittava, mitä evästä täältä pihalta oikein löytyy.
    Kyllä sitä tekee jo mieli vähän hellittää ja ottaa ohjelmaan muutakin kuin puutarhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, täytyy katsoa mistä löytyy parhaat eväät :)
      Mä en just nyt jaksaisi ottaa ohjelmaan yhtään mitään. Mutta varmaan tämä vaihe menee kohta ohi.

      Poista
  6. Sama juttu minullakin. Vireystasoni muuttuu valon mukana. Joten nämä harmaat päivät ovat saaneet pysymään sisällä möllöttämässä. Ainoa valon pilkahdus on tuleva joulu, joka saa jälleen mielen virkeäksi. Mutta hei, kolmen kuukauden päästä voikin jo kylvää orvokin siemenet multaan 😉 Ihana kuva kauriista, joka on tutkimassa kasvimaatasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä kiva ajatus, kolme kuukautta ei kuulosta ollenkaan pahalta! Mutta muuten kyllä möllötys on aika osuva kuvaus tästä ajanjaksosta :D

      Poista
  7. Hauska tuo ylin kuva. Hyvä, ettei mitään erikoisherkkuja kuitenkaan ollut enää saatavilla! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tainnut kauriita samettikukat eikä herneenversot kiinnostaa :) Toivottavasti eivät löydä täältä mitään houkuttelevia herkkuja vastaisuudessakaan!

      Poista
  8. Itse en ole peuroja pihallani nähnyt koskaan, onneksi... Hauskoja kuvia olet ottanut niistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ettei teillä ole peuroja näkynyt! Tosin meillä nuo eivät ole erityisemmin kiinnostuneet puutarhan kukkasista, en tiedä ovatko lajikkeet heidän mielestä tylsiä vai onko muualla parempaa ravintoa tarjolla. Ja hyvä näin :)

      Poista
  9. Kyllä syysväsymys ja puutarharyytymys ovat saavuttaneet minutkin. Ulkona alkaa olla aina vaan pimeämpää ja karumpaa. Mutta täytyy yrittää ottaa ilo irti tästäkin ajasta, miten vaan taitaa. Keväällä löytyy taas intoa senkin edestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, jotenkin nyt ei vain jaksa puutarha-asiat kiinnostaa, eikä näillä keleillä huvita mennä ulos lainkaan! Mutta ehkä tosiaan tauko on paikallaan, jotta keväällä voi sitten taas tarttua hommiin uudella tarmolla :)

      Poista