lauantai 4. heinäkuuta 2020

Helteisen kesäkuun yhteenveto

Kesäkuusta jää varmasti mieleen pitkä hellejakso, joka vauhditti puutarhan vihertymistä ja kasvua, mutta toisaalta pidempään jatkuessa sai aikaan uusien istutusten kastelutarpeen. Kuumuuden myötä puutarhassa puuhastelu hidastui ja panostin selvästi enemmän terassilla varjossa kirjan lukemiseen kuin mihinkään kovin aktiiviseen.

Kuun alussa kukkivat syreenit ja oletettavasti kuolanpioni:

IMG_5875.jpg

IMG_5876.jpg

Viritimme kivikkoon linnuille vesialtaan, jonka kirjosiepponaaras otti heti omakseen. Myös orava on käynyt siemailemassa altaasta vettä. Vesisäiliönä toimii muovinen ruukunalusta, jossa on pohjalla koristekiviä.

IMG_5868.jpg

Kuun puolenvälin paikkeilla kukkaan puhkesivat laukat ja akileijat. Laukkojen kukinta olikin lämpötilojen noustessa nopeasti ohi.

IMG_5912.jpg

IMG_5926.jpg

IMG_5935.jpg

Akileijojen kukinta jatkui selvästi pidempään. Useat akileijat ovat peräisin blogisiemenkirjeestä. On ollut ihanaa seurata, millaisia kukkia niistä putkahtelee esiin.

Tässä 'Nora Barlow':

IMG_5916.jpg

Matala japaninakileija:

IMG_5915.jpg

Sitten eräs nimetön akileija:

IMG_5920.jpg

Ja 'Alba':

IMG_5929.jpg

Samoihin aikoihin kukki vaaleankeltaisin kukin muutama vuosi sitten Marketanpuiston puutarhatapahtumasta hankittu 'Primrose' syreeni. Tänä vuonna en olekaan vielä päässyt mihinkään puutarhatapahtumiin, se on kyllä harmi. Onneksi sentään taimimyymälät ovat olleet auki (toimii pahimpien vieroitusoireiden hoitoon) ja kohta on edessä myös Avoimet puutarhat -teemapäivä, johon aion osallistua, ellei nyt kaatosade pilaa suunnitelmia.

IMG_5924.jpg

Myös kasvihuoneessa tapahtui: istutin tomaatit ja kurkut tuttuun tapaan kasvatussäkkeihin ja paprikat isompiin ruukkuihin. Hassun pieneltä näyttävät taimet vielä tässä kuvassa, ovat kasvaneet kuvan ottamisen jälkeen muutamassa viikossa reippaasti.

IMG_5933.jpg

Kesäkuu on tietysti myös pionien juhlaa. Meidän puutarhassa ensimmäisenä aloitti kukintansa suloinen 'Starlight' (16.6.):

IMG_5930.jpg

Seuraavana vuorossa oli 'Festiva Maxima' (23.6.):

IMG_5975.jpg

Pian sen jälkeen kukki myös 'Duchesse de Nemours', josta ei satu olemaan yhtään kuvaa. Viimeisinä ilahduttavat 'Karl Rosenfeldt' ja 'Bowl of Beauty' (28.6.):

IMG_6090.jpg

IMG_6094.jpg

Kesäkuussa pionien kukintaa seuratessa olen havainnut, että vain muutamalla pionilla on tällä hetkellä ansaitsemansa paikka puutarhassa. Yksi on piiloutunut kukkapenkkiin muiden kasvien keskelle, pari on "valunut" rinnettä alas niin, että eivät enää kuki yhtä hyvin kuin aiemmin (varmaan juurakko hautautunut liian syvälle) ja yksi tulee olemaan vuoden-parin päästä reippaasti kasvavien pensaiden keskellä. Eli elokuulle on selvät sävelet - tulen järjestelmään pioneja paikasta toiseen, jotta ne pääsisivät paraatipaikalle :)

Myös muita siirto- ja jakohommia on tiedossa. Esimerkiksi tämä siperiankurjenpolvi on paisunut parissa vuodessa niin upean valtavaksi, että nyt voisi olla hyvä aika jakaa kasvustoa. Samalla se on onnistunut peittämään vieressään kasvavan konnantattaren lähes kokonaan.

IMG_5981.jpg

Niiden vieressä kasvaa hurmeluppio. Tykkään tosi paljon tästä pörröisestä ja boheemisti huojuvasta kaverista:

IMG_5984.jpg

IMG_6057.jpg

Lisää kesäkuun kukkarunsautta kuvissa, lehtosinilatvat ja punapäivänkakkarat:

IMG_5948.jpg

Maagisen upea 'Diable d'Or' purppuraheisiangervo, joka luonnollisesti ansaitsee paikkansa jo värikkään lehdistönsä ansiosta, mutta jonka kukinta kruunaa kaiken:

IMG_5973.jpg

Jaoin ja siirsin salviantaimet viime vuonna eri paikkaan ja se taisi olla hyvä peliliike - kukinta on todella kaunista. Näitä täytyy taas jakaa!

IMG_6079.jpg

Neidonkurjenpolvi on muodostanut muhkean kukkamättään:

IMG_6098.jpg

Kivikossa väriläiskänä kukkivat ketoneilikka ja karpaattienkello:

IMG_6097.jpg

Neilikkaruusu on tehnyt valtavan määrän nuppuja:

IMG_6101.jpg

Hieman seesteisempiä näkymiä tarjoavat isotähtiputki ja idänunikko  'Princess Victoria Louise':

IMG_6117.jpg

IMG_6010.jpg

Kimalaisia, mehiläisiä ja perhosia on pörrännyt puutarhassa koko kesäkuun ajan, perhoset toki runsaammin kuun loppupuolella. Maksaruoho (taitaa olla kamtsatkanmaksaruoho) on perhosmagneetti, kun taas kimalaiset ovat viihtyneet muun muassa sormustinkukkien, isovahakukkien ja 'Moon Silk' siperiankurjenmiekan läheisyydessä.

IMG_6106.jpg

IMG_6066.jpg

Suloisesti nuokkuvat isovahakukat, johon kimalaiset yrittävät mahtua sisälle :)

IMG_6052.jpg

IMG_6060.jpg

IMG_6082.jpg

Hyönteisille tarjoaa lisäsuojaa myös kesäkuussa valmistunut jättiläis-hyönteishotelli. Idea lähti siitä, että porakaivo piti jotenkin piilottaa tai maisemoida. No miksei sitten heti hieman isommalla hyönteishotellilla :) Runko on tehty eurolavoista puretuista laudoista, sillä tuumailtiin, että turha käydä ostamassa tähän uutta puuta. Hotelli on sisältä ontto, eli nostettu siis porakaivon päälle. Siellä se muumitalo nyt on, odottamassa asukkaita:

IMG_6118.jpg

IMG_6120.jpg

Kesäkuussa pääsimme myös maistamaan ensimmäisiä omia mansikoita! Olen keväällä perustetusta mansikkapenkistä niin innoissani, että suunnittelen jo sen laajentamista. Katsotaan jos rönsyistä tulisi uusia taimia.

IMG_6007.jpg

Kesäkuu oli kukkaisa ja lämmin, mutta nyt toivotan erittäin tervetulleeksi sateet, viileämmät kelit sekä kesäloman :)

22 kommenttia:

  1. Upea hyönteishotelli. Sitä, mitä ei voi peittää, kannattaa korostaa. Se toteutuu hyvin tässä. Kaikenlaisia kasvien siirtoja sitä joutuu aina välillä tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaikki kunnia hyönteishotellin designista ja toteutuksesta kuuluu miehelle :)
      Siirtäminen tuntuu jo hyvältä ajatukselta, se on myös mahdollisuus tehdä asioita uudelleen ja eri tavalla, toivottavasti myös paremmin.

      Poista
  2. Paljon kaunista kukintaa. Todella hieno tuo hurmeluppio samoin kuin 'Diable d'Or' sekä mainiosti paikalleen istuva hyönteishotelli.
    Mukavaa viikonloppun jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillisesti 'Diable d'Orin' kukinta on jo ohi, mutta nyt muistona ovat tummanpunaiset kukintojen kannat. Mukavaa sunnuntaita sinne!

      Poista
  3. Olipa kiva kooste kesäkuusta kauniine kuvineen. Samanlaisen kun jaksaisi tehdä kaikista kesäkauden kuukausista ja talvella kenties parin-kolmen kuukauden yhdistelmistä.
    Hieno hyönteishotelli. Siinä on jo arkkitehtuurista ilmettä. Varmasti pörriäiset tykkäävät.
    Helteellä ei puutarhassa jaksanut tehdä juuri mitään, eikä kuivuuden vuoksi kannattanut. Nyt sataa päivä toisensa jälkeen, joka sekin rajoittaa hommia. Täytyy siis jatkaa siirtosuunnitelmien jalostamista omassa päässä.
    Leppoisaa viikonlopun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testailen tätä kuukausipostausten tekemistä, sillä viikoittainen postaustahti on ollut itselleni liian kova tavoite. Napsin kuitenkin kuvia puutarhasta tiuhaan tahtiin ja parhaimpien palojen nostaminen kerran kuukaudessa blogiin on mukava puuha.
      Sateet tekivät hyvää, mutta tosiaan puutarhassa on niin märkää, ettei siellä oikein mitään fiksua voi nyt tehdä. Hätäisesti laitoin muutamia kasvitukia paikoilleen, mutta muuten tyydyn katselemaan. Jospa nyt tulevalla viikolla olisi sopivampia puutarhakelejä!

      Poista
  4. Hieno idea maisemoida porakaivo, ja hyödyllinen. Toivottavasti saatte sinne paljon asukkaita.
    Hyvää kesälomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon myös, että hyönteishotelliin tulisi asukkaita :) Pohdin vaan että mihin aikaan vuodesta esimerkiksi erakkomehiläiset tekevät pesiä, eli olemmeko tältä vuodelta jo "aikataulusta jäljessä".
      Ihanaa kesää sinne!

      Poista
  5. Aurinkoinen kukkiva kooste tämän vuoden helteisestä kesäkuusta, ja pisteenä päälle hauska ja hieno hotelli! Ja samalla olet jo hahmotellut itsellesi syyspuuhiakin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tässä on nyt koko alkukesä aikaa miettiä elokuun siirtopuuhia :) Joka vuosi niitä siirtoajatuksia tuppaa heräämään.

      Poista
  6. Onpa monenlaista ihanaa kukkijaa ♥ Minullakin näyttäisi olevann samaa tummaa akileijaa, siemenkirjeestä peräisin. Kiva idea tuollainen muovinen lintujen juoma-allas, pitää laittaa itsellekin, helppo toteuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemenkirje oli todellakin hyödyllinen juttu! :)
      Olin pitkään halunnut laittaa jonkinlaisen juoma-altaan linnuille, mutta en löytänyt riittävän matalaa (ja edullista) astiaa. Kunnes sitten bongasin kaupassa puolivahingossa sopivia ruukunalusia.

      Poista
  7. Kaunista kukintaa ja miten hieno hyönteishotelli! Toivottavasti pörriäiset vielä löytävät sen. Ainakin meillä ne tekevät vielä pesiä. Tänä vuonna on ollut ihan mukavasti pörriäisiä liikkeellä meilläkin. Varsinkin tarhakeijunkukka 'Hans' ja pikkuampiaisyrtit keräävät kimalaisia. Kasvien siirroilta ei taida koskaan välttyä. Heinäkuu on hyvää aikaa tutkailla, miltä kasvit yhdessä näyttävät ja joskus tulee sellaisia yllätyksiä, mitä ei osannut ennakoida kasveja istuttaessa. Mukavaa heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on muutama hyönteishotellin reikä tukittu, juhuu! Eli asukkaita on siis tullut.
      En olekaan kuullut pikkuampiaisyrtistä, mielenkiintoinen vinkki!

      Poista
  8. Ihana kooste kesäkuun kukkijoista. Tuo purppuraheisiangervo Diable d Or on todella huikea laitoin nimen ylös jos vaikka sattuisi syksyn alesta löytymään. Isotähtiputket on jäänyt minulla tosi pieniksi voi johtua paikasta tai kuivuudesta. Hurmeluppio on minustakin kiva samoin hyönteis hotelli. Meillä on ne vieläkin tekemättä 😣. Kaikkeen ei vaan tunnu nyt olevan aikaa. Mutta onhan kesää jäljellä. 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sopiva purppuraheisiangervo löytyy! :)
      Isotähtiputket näyttäisi meillä viihtyvät parhaiten puolivarjossa. Kasvavat auringossakin, mutta jäävät yhtä lailla pienemmäksi.
      Onneksi puutarhapideat ei lopu koskaan kesken ja kyllä niitä sitten ehtii pikkuhiljaa toteuttaa :D

      Poista
  9. Ihania kukkia, aivan mahtavan hieno hyönteishotelli ja tosi hienoja kimalaiskuvia! :)

    Itsekin ajattelin elokuussa hieman siirrellä pioneja, ainakin niitä, jotka eivät ole vielä kertaakaan kukkineet, vaikka iän puolesta olisi jo pitänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten siellä sujui pionien siirto? Mä aloitin myös siirtämisen ja useampi juurakko näytti hieman mädäntyneeltä ja lisäksi hajosi useampaan osaan. Huoh. Saa nähdä, tuleeko niistä enää yhtään mitään.

      Poista
  10. Oi mitä kaikkea nättiä! Pörriäiskuvat ovat erityisen kivoja, ja hyönteishotelli näyttää pätevältä. Meillä ainakin mansikat ovat levinneet aina tosi reippaasti, aika laiskallakin hoidolla, joten eiköhän sielläkin mansikkamaa laajene. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama asukas näyttäisi muuttaneen jo hotelliin, muutama reikä on tukittu. Mahtavaa!
      Täälläkin on mansikat aloittaneet rönsyillä leviämisen ja olenkin napannut jo joitakin uusia taimia talteen. Hyvin siis alkaa kerääntyä materiaalia laajennusta varten :)

      Poista