sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Paljon mielenkiintoista tekemistä ja niin vähän aikaa

Mitkä säät viikoloppuna! Puutarhassa puuhastelu jäi omalta osaltani hieman vähiin, sillä kalenteri oli täynnä kaikenlaista muuta ennalta sovittua mukavaa ohjelmaa, mutta hetki sitten kävin pikaisesti istuttamassa ensimmäiset daaliat aiemmassa postauksessa kuvattuun uuteen daaliapenkkiin. Huomenna pitäisi töiden jälkeen käydä vielä kylvämässä kesäkukkien siemenet ja istuttaa loput juurakot.

Yritän myös ulkoiluttaa pikkutaimia hieman heikolla menestyksellä ja epäsäännöllisesti. Vähän tuntuu siltä, että olen ihan myöhässä taimikasvatuksen aikatauluista. Osa taimista ei ole vielä ulkoillut lainkaan ja osa kaipaa vielä koulimista. Ja tietysti jotkut ovat menossa suoraan kasvihuoneeseen, esim. paprikat, eli ne eivät kaipaa lainkaan ulkoilmaan totuttelua vaan kasvariin tottumista. Pitäisi nyt saada tähän joku roti ja keksiä pikaisesti joku hyvä suunnitelma.

Puutarhassa tapahtuu nyt kovaa vauhtia kaikenlaista. Jokaisella iltakävelyllä löytää jotain uutta ja ihanaa. Pionipenkkiä reunustaa helmililjojen meri:

IMG_1975.jpg

IMG_1980.jpg

Kylmänkukat ihastuttavat kivikossa:

IMG_1983.jpg

IMG_1984.jpg

Tykkään kovasti suikeroesikon 'Garryarde Guinevere' suloisista sävyistä:

IMG_1985.jpg

Mutta juuri nyt parasta kukkaloistoa tarjoavat pihamme luumut ja purppuratuomi.

IMG_1994.jpg

IMG_2000.jpg

IMG_2006.jpg

IMG_2010.jpg

IMG_2012.jpg

Online-kurssini avoimessa yliopistossa ovat alkaneet ja ensimmäisten luentojen perusteella olen aivan innoissani. Aiheet ovat todella mielenkiintoisia ja vahvistavat mietintöjäni kokopäiväisestä opiskelusta. Ajanhallintani voisi tosin olla vielä parempaa, pitäisi pystyä raivaamaan iltaisin hieman enemmän aikaa opiskelulle. Vuorokauden tunnit eivät vaan riitä kaikkeen. Tiedän, että pitäisi priorisoida rankasti, mutta kun on niin paljon kaikkea kiinnostavaa, mitä haluaisi tehdä! Eilen esimerkiksi teimme pikakierroksen Suomenojan lintualtailla - senkin ajan olisi voinut käyttää toisin, mutta en kadu mitään :)

Näimme mustakurkku-uikun kalastamassa lähellä rantaa:

IMG_2094.jpg

IMG_2098.jpg

Harmaasorsat:

IMG_2139.jpg

Sinisorsan poikueen:

IMG_2113.jpg

Ja pienet telkkäpallerot:

IMG_2130.jpg

Ruovikosta löytyi vielä ruokokerttunen:

IMG_2176.jpg

Lisäksi bongasimme hernekertun ja muiden lintuharrastajien avulla myös punavarpusen. Tunnista 100 lintulajia -listallani on nyt 76 lintua. Sataa en usko saavuttavani, mutta jokainen tähän mennessä bongattu laji on ollut iloinen saavutus :)

Mainiota uutta viikkoa kaikille!

22 kommenttia:

  1. Ihana esikko, punainen varsi vaaleanpunaisella kukalla. Elämässä pitää olla muutakin kuin puutarhaa, lintubongaus ja opiskelu on hyvää vastapainoa kukkapenkeissä puurtamiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään myös esikossa sen lehtien ja kukkien sävyn kontrastista, se on jotenkin niin hieno!
      Lasken myös puutarhahommat mukavaksi vapaa-ajan harrastukseksi, joka toimii vastapainona töille. Ja työtkin ovat mielenkiintoisia, joten tässähän ei ole oikeastaan mitään hätää :D Paljon hyviä juttuja vaan.

      Poista
  2. HIenoa kukintaa! Paljon joskus on samassa viikonlopussa. Meilläkin oli varsin täysi viikonloppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oli paljon ohjelmaa, mutta kyllä sitä välillä pitää lähteä myös pois kotipihalta ihmisteln ilmoille :)

      Poista
  3. Ihanaa ja kaunista kukintaa. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut ihan mahtavan kaunista kevään kukintaa :)

      Poista
  4. Tosi kaunis esikko!

    Samanlainen kiire tuli itsellekin. Ensin oli niin kylmiä öitä, ettei taimia voinut viedä kasvihuoneeseen ja niitä on niin paljon, etten jaksanut päiväksikään viedä ulkoilemaan. Onneksi on puolilämmin kuisti, joka ei ole ihan sama asia, mutta kuitenkin erilainen kuin tasainen huonelämpötila. Nyt viimeisetkin taimet ovat kuistilla, jee, ja siirtyvät siitä kasviohuoneeseen sitä muka kun saan sinne tilaa esim. laittamalla daaliat maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että olet saanut taimien ulkoilutuksen kunnolla käyntiin! Minulla se ei ole edennyt yhtään, joka on siis aika kamalaa, mutta viime viikolla ei ole ollut tähän yhtään aikaa. Tai sanotaanko että muut asiat ovat olleet kriittisempiä ja on ollut pakko priorisoida.

      Poista
  5. Hienoja kuvia sekä kukista että linnuista. Muistakurkku-uikkua en ole nähnyt kuin kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakurkku-uikku on Suomessa erittäin uhanalainen lintu ja sen määrä on taantumassa. Suomenojalla tosin voi mustakurkku-uikun nähdä melko varmasti.

      Poista
  6. Mielettömän upeita kuvia! Ihanat kukat ja linnut.

    VastaaPoista
  7. Ihanat kukkijat, varsinkin kylmänkukat ja suikeroesikko. Minullakin osa taimista on vielä sisällä, osa eteisessä, suurin osa ulkona seinän varressa ja loput istutettuna maahan. Entäs jos viet kaikki taimet kasvariin? Siellä ulos tulevatkin tottuvat vähän erilaisiin oloihin kuin sisällä. Vetäiset harson suojaksi, jos aurinko paistaa. Yöksi voi viedä ämpärillisen vettä taimien keskelle ja harson kaikkien päälle, jos tulee kylmä yö. Minä en ainakaan enää viitsi lähteä raahaamaan ulkoilijoita sisälle kylmän sään uhatessa, vaan laitan mieluummin toisen kerroksen harsoa niskaan. Yhtenä yönä oli ollut alimmillaan asteen verran lämmintä, mutta edes verenpisaroille ja daalialle ei ollut käynyt kuinkaan kun olivat muiden keskellä harsojen alla.

    Sinulla onkin jo paljon lintuja listalla! Minä rikoin vasta 50 rajan, joten taitaa jäädä sata tänäkin vuonna saavuttamatta. Eipä siinä mitään, uskon, että saan kuitenkin enemmän lintuja kasaan kuin viime vuonna ja se riittää :) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En uskalla ihan suoraan viedä pikkutaimia kasvariin, sillä siellä on tosi kova lämpötilojen vaihtelu: välillä lämpötila kipuaa nopeasti päälle kolmeenkymppiin ja öisin saattaa olla alle 10 asteen. Haluaisin siksi hieman hitaammin käynnistää taimien ulkoilua. Daaliat ovat mullakin olleet kasvarissa jo pitkään, ja nyt ulkona, mutta pikkutaimet voivat kokemukseni mukaan syvästi järkyttyä tällaisesta kohtelusta :D
      Mutta nyt on pakko saada tähän vähän vauhtia, kohtahan on ihan kesäkuu ja taimet pitäisi istuttaa jo ulos.

      Siis minustakin tärkeintä on se, että lintuja on mukava katsella ja että parantaa hieman edellisvuodesta! Jokaisen uuden lajin bongaaminen on niin iloinen juttu. En usko että 100 lajia merkitsisi sinällään enemmän. Ehkä se tietysti vielä jonain vuonna selviää!

      Poista
  8. Gorgeous photos.
    Spring is a amazing season.
    Greetings
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
  9. Upeita kukkijoita ja ihania lintubongauksia, kevät on upeaa aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja juuri näin, kyllä nyt meitä hemmotellaan kevään kauneudella oikein kunnolla!

      Poista
  10. Ihania kuvia! Tuttu tunne tuo ajan riittämättömyys, varsinkin näin keväisin. Silloin aina kannattaa tehdä sitä mikä inspiroi eniten, miksi väkisin imuroida ja puunata kotia, jos aika menee enimmäkseen puutarhassa ja siellä mieli lepää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, talvella ei ole lainkaan samanlaista ajanpuutetta :) Ja täysin samaa mieltä, että prioriteetit pitää pistää kuntoon :D

      Poista
  11. Ihania kukkakuvia, mutta täytyy sanoa, että vielä enemmän ihastuin upeisiin lintukuviin!
    Sinä tunnetkin niin hyvin lintulajeja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Lintutuntemukseni on edelleen aivan aloittelijan tasoa, mutta yritän kovasti oppia lisää mm. Facebookin linturyhmistä, lintukirjoista, internetistä yleisesti ja toki myös lintupaikoilla kokeneemmilta bongaajilta. Suunta on ylöspäin :D

      Poista