lauantai 4. toukokuuta 2019

Lontoon matka: Kew Gardens, osa I

Lomani päättyi vappuun ja yhtäkkiä aikaa ei olekaan enää yhtä runsaasti tarjolla, onpa outoa :) Töihinpaluu ajoittui kuitenkin sopivasti kylmenevien ilmojen kanssa samaan ajankohtaan, joten en ole vielä kokenut kovia vieroitusoireita puutarhatöistä. Aikaa tulee olemaan kuitenkin jatkossa vielä niukemmin, sillä aloitan ensi viikolla pari Avoimen yliopiston verkkokurssia ja tunnustelen, miltä se opiskelu nykyään tuntuu, kun koulun penkillä istumisesta on jo jonkun verran aikaa.
Mutta ajan riittävyydessä on kyse oikestaan vain prioriteeteistä ja kokonaisuudessaan olen tyytyväinen siihen, että saan käyttää aikaani mielenkiintoisen työhön, uuden oppimiseen ja sopivasti myös harrastuksiin.

Mutta nyt lopetan turhat pulinat ja kerron lisää Kew Gardensin vierailusta huhtikuun lopulla. Tästä tulee oikeastaan postaussarja, sillä en osaa tiivistää tai valita parhaita paloja, ja koko parinsadan kuvan päivää ei yhteen postaukseen kannata ehkä änkeä :)

Mutta mikä Kew Gardens? Se on Lontoon Richmondissa sijaitseva kasvitieteellinen puutarha, joka ulottuu 132 hehtaarin alueelle. Perille pääsee kätevästi metrolla - District line vie Kew Gardensin asemalle, josta on suunnilleen viiden minutin kävely Victoria Gate -portille.
Tästä pääsee halutessaan tarkastamaan Kew:n karttaa.

Varasin vierailulle koko päivän, sillä halusin kiertää valtavassa puutarhassa kiireettömästi ja tarvittaessa tankata ja lepuutella jalkoja. Se paljastui lopulta oikein hyväksi strategiaksi. Puutarha aukesi kymmeneltä ja olin pian sen jälkeen portilla. Lippujonoa ei ollut saapuessani lainkaan, joten sain tiskiltä kouraani kartan ja lähdin tutkailemaan maisemia.

Portilta oikealle suunnatessa pian näkyviin ilmestyy valtavan kokoinen palmutalo ja vesiaihe.

IMG_1287.jpg

Palmutalo suoraan edestä:

IMG_1292.jpg

.. ja takaa:

IMG_1385.jpg

Sisältä ei kuvia oikeastaan ole, koska kamerani linssi höyrystyi samantien sisään astuessani, eikä tilanne muuttunut miksikään, vaikka yritin sitä kuivata. Sisällä lämpötila oli jopa tukalan kuuma ja automaattisuuttimet sumuttivat vähän väliä kasveille vettä. Yhden hyvin höyryisen kuvan onnistuin tuolta saamaan:

IMG_1524.jpg

Ulos päästyäni hengitin jopa ehkä hieman helpottuneena. Avarat maisemat ulkotiloissa olivat paljon kutsuvampia kuin saunamainen tunnelma palmutalossa. Seuraava näkymä avautuikin leveälle luotisuoralle tielle, jota reunustivat laajat kukkapenkit. Sen nimi oli sopivasti The Great Broad Walk Borders (täytyy sanoa, että minusta brittien suureellinen nimeämiskäytäntö on hauska. BBC:lläkin joka toinen ohjelma on nimeltä The Great British se-ja-se. Ei mitään turhan vaatimatonta).

IMG_1527.jpg

Penkkien kasvit löytyivät helposti reitin varrelle pystytetyistä kartoista (ja tästä hahmottaa hyvin myös istutussuunnitelman) ja kasvien ihastelun lomassa oli sopivasti paikkoja jalkojen lepuutteluun:

IMG_1371.jpg

IMG_1372.jpg

Aikaisten sipulikukkien kukinta oli melkein ohi ja penkit eivät olleet vielä aivan täydessä loistossa. Kesällä kasvirunsaus on varmasti ihan erilaista.

IMG_1379.jpg

Kymmeniä nupulla olevia laukkoja:

IMG_1376.jpg

Bongasin penkeistä myös muutamia mielenkiintoisia kasveja, etenkin silmääni osui tämä vaaleankeltainen kaunokki (ja myöhemmin huomasin ilahtuneeni myös vaaleankeltaisesta alppiruususta.. tässä sävyssä on kieltämättä sitä jotain):

IMG_1374.jpg

.. ja viehättävä huiskulakasvi, joka paljastui liilaksi fenkoliksi (Foeniculum vulgare 'Purpureum'):

IMG_1377.jpg

Broad Walkilta sivussa oli iso kivikkopuutarha sekä Walesin prinsessan niminen konservatio, joista kerron tarkemmin omissa postauksissa.
Kivikkopuutarhasta avautui näkymä "alppitalolle" (Davies Alpine House). Vuonna 2006 avattuun rakennukseen on luotu kuiva vuoristoilmasto. Rakennuksen erikoinen muoto mahdollistaa lämpimän ilman poistumisen tehokkaasti. Sisällä oli esillä kukkivia kivikkokasveja.

IMG_1332.jpg

Minusta rakennuksen muoto on todella upea, jopa kevyt ja ilmava. Soveltuu hyvin kasvien keskelle:

IMG_1346.jpg

Näkymiä sisältä, suloisia kukkijoita:

IMG_1334.jpg

IMG_1335.jpg

IMG_1336.jpg

Alppikasvarin takaa avautui aina vain lisää tutkailtavaa. Heinäpuutarha ei näin aikaisin keväällä ollut vielä täydessä loistossa, mutta näytti silti mielenkiintoiselta:

IMG_1339.jpg

Siitä askeleen eteenpäin sijaitsi kivimuurien suojassa Duke's Garden, herttuan puutarha, jota voi vuokrata erilaisiin tilaisuuksiin. Tästä syystä puutarha pidetään läpi vuoden erityisen siistinä ja kukkaisana. Tälläkin hetkellä siellä kukkivat muutamat pionit:

IMG_1344.jpg

.. ja varjoisemmalla paikalla suloinen yhdistelmä, jota ajattelin kopioida myös omaan puutarhaan:

IMG_1343.jpg

Laajempi näkymä Duke's Gardeniin, hedelmäpuut kukkivat:

IMG_1340.jpg

Tästä kierrokseni jatkui Elizabethin portille ja matkan varrella ihastelin viimeisiä kukkivia magnolioita sekä valtavan kokoisia lehtipuita.

IMG_1350.jpg

IMG_1352.jpg

IMG_1353.jpg

Upea, valtava lehtipuu:

IMG_1354.jpg

Tämän jälkeen pidin ensimmäisen tauon Orangeryn kahvilassa. Litkin rauhassa minttuteetä ja söin sitruunamuffinin, tutkailin karttaa ja suunnitelin reittiä eteenpäin. Päivä oli vasta alkamassa ja paljon nähtävää vielä edessä. Siitä lisää piakkoin.

Lue myös: Lontoon matka: Chelsea Physic Garden

16 kommenttia:

  1. Kiitos kauniista kuvista Kew Gardensista.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista! Myös edellinen postaus ;)
    Kiitoksia matkakertomuksesta, lisää odotellen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää on luvassa, kuvia on ihan tolkuttomasti vielä :)

      Poista
  3. Upea paikka. Mukavaa myös, ettei ole valtaisaa ihmisjoukkoa ja saa rauhassa katsella ja kuvata. Kaikki on niin säntillisesti hoidettua ja viimeisen päälle tarkasti suunniteltua. Kiitos näistä kuvista, jatkoa odotellen...

    Opiskelu ja uuden oppiminen kannattaa vaikka vain omaksi iloksi. Vielä parempi, jos siitä on ammatillista hyötyä. Ehkä opiskelun lomassa ehdit välillä hetkeksi puutarhaterapian pariin tuulettamaan aivojasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vierailuni aikana tosiaan ei ollut mitään tungosta, tai ainakin kaikki mahduimme sopuisasti eri puolille isoa puutarhaa. Eniten ruuhkaa taisi olla kahviloissa, mutta ei sielläkään häiritsevästi. Kesällä tilanne voi olla varmaan toinen.
      Puutarha oli todella upeasti hoidettu ja paikan päällä näkyikin puutarhureita töissä siellä sun täällä.
      Opiskeluni on mahdollisesti uuden koulutussuunnan etsimistä. Saa nähdä. Uuden oppiminen on tärkeää, ei pidä jähmettyä paikalleen tai vain yhteen rooliin / ammattiin.

      Poista
  4. Onpa upea paikka. Ihanaa, että saan tutustua siihen näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka oli aivan mieletön, suorastaan puutarhaharrastajan paratiisi :)

      Poista
  5. Tuolla rtekellä täytyy olla jalatkin kunnossa, niin paljon on käveltävää ja katseltavaa ja varmasti haluaa nähdä kaiken! Ihana paikka, ja miltä näyttääkään vaikka parin kuukauden päästä - voi, kun tuonne voisi mennä monta kertaa vuodessa. Kiitos, että jaat retkesi meille, odottelen seuraavaa postausta. Varmasti ideoita omaan puutarhaan löytyy monia. Onnea myös opiskeluihin, sekin on ihanaa, kun se lähtee omasta halusta ja tavoitteista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalat kokivat kyllä kovia, askelia tulee pakostikin reilusti :) Siksikin olin varannut vierailuun kunnolla aikaa, jotta välillä ehtii istua pidemmäksi hetkeksi alas ja lepuutella jalkoja. Ja retkeilykengät tietty jalkaan :D
      Ja todellakin olisi mahtavaa vierailla siellä moneen kertaan vuoden aikana, silloin ei tarvitsisi myöskään vetää koko kierrosta, vaan kurkkaisi vain niitä mielenkiintoisempia juttuja sesongin mukaan.
      Kiitos tsempeistä opiskelujen osalta. Olen niistä kyllä ihan fiiliksissä ja toivon myös, että tämä "opiskelutesti" sujuu hyvin, koska silloin tiedän että voin mahdollisesti hakeutua ihan täysipäiväiseksi opiskelijaksi jossain vaiheessa.

      Poista
  6. Ihania nämä matkakertomuskuvat. Kiitos, että jaat näitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minusta tuntuu, että jakaminen on myös itselleni palkitsevaa, pääsee nauttimaan käynnistä vielä toisen kerran :)

      Poista
  7. Upeita kuvia upeasta puutarhasta! Tuonnehan pitäisi varata monta päivää, että ehtisi käydä kaikki läpi. Ja mieluusti monta kertaa kesän aikana. Alppitalon kasvit viehättivät erityisesti minua. Onnea opiskeluun ja mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, monta päivää tai nimenomaan monta käyntiä vuoden aikana :) Saisikohan jotenkin teleportattua itsensä vähän väliä Lontooseen ilman lentämistä? Alppitalon esillepano oli jotenkin niin söötti ja kukkaisa!
      Kiitos tsempeistä ja oikein mukavaa viikkoa myös sinne!

      Poista
  8. Mahtava paikka! Hauska hoksata kuvista joitaki tuttuja kasvia, alappitaloon metsäsinipallon ostin viimme kesänä. Onko sama?..... mutta ainaki sinneppäi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, googletin metsäsinipalloa ja ensimmäinen hakutulos oli blogisi! Ainakin kasvit näyttävät samanlaisilta - harmillisesti lajin nimeä ei näy kuvastani.

      Poista