sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Kadonneen inspiraation jäljillä ja kukkaniityn suunnittelua

Harmaa, kylmä ilma ja lumen peittämä maa eivät inspiroi minua lainkaan. On hankalaa suunnitella tulevan kauden juttuja puutarhaan, kun en näe muuta kuin valkoista. Ei penkkejä, ei polkuja, ei mittakaavaa. Mieli on tyhjä.

Tässä epämotivoituneessa tilassa selailin eilen kirjaston e-lehtipalvelussa olevia puutarhalehtiä. Katselin pääosin kuvia, koska ne yleensä joko iskee tai sitten ei. Kunnes pum, kolahti täysin! Gardens Illustrated -lehdessä oli juttu puutarhurista, joka istuttaa joka kesä valtavat penkit täyteen värikylläisiä yksivuotisia kukkia ja kasveja. Toteutus oli todella kaunis ja jopa omalla värikkäällä tavalla harmoninen.
Olin miettinyt jotain samantapaista penkkiä, johon saisin pistettyä kaikki "ylimääräiset" kesäkukkien siemenet. Mutta mitä jos sen toteutus ei olisikaan ihan täysin villi ja sekalainen, vaan siinä olisi hieman struktuuria? Kasvikolmioita, joiden välissä  olisi vaikka heiniä?

Suuntasin heti tarkastamaan, mitä siemeniä minun oli tarkoitus kylvää ja miten ne sopisivat yhteen. Tilanne ei näyttänyt ihan niin viimeistellyltä kuin lehtijutussa. Oli keltaisia kukkia:

niitty2.jpg

Ja muutamia muita sävyjä niiden väliin:

niitty1.jpg

Selailin kuvakansioitani ja tuumailin, että näiden kukkien lisäksi voisin istuttaa muutamia revonhäntiä tuomaan korkeutta ja kontrastia:

IMG_9485.jpg

... sekä jänönhäntiä aavistuksen tasapainottamaan penkin värikkyyttä:

IMG_7371.jpg

Näitä siemeniä löytyy jo omasta takaa, täytyy vaan esikasvattaa hieman runsaammin jänönhäntiä tänä vuonna.
Tästähän voisi jopa tulla jotain muuta kuin "ylimääräisten siementen kaatopaikka", joka rehellisesti sanottuna oli mulla alunperin mielessä. Nyt pitäisi enää keksiä tarkka paikka ja odottaa lumien sulamista, jotta voi työntää lapion maahan.

P.S. Jos olet Helmetin käyttäjä, niin kirjastokortilla voi kirjautua PressReader-palveluun, josta löytyvät mm. Gardens Illustrated sekä BBC Gardeners' World. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan ihan lämmin henkilökohtainen suositukseni, koska innostuin ainakin itse tästä palvelusta täysin :) Kuvassa näkyy myös pari muuta listalleni tallentamaani julkaisua:

pressreader.jpg

24 kommenttia:

  1. Siitä tulee varmasti hyväjuttu ja kaunis penkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin värikäs siitä tulee, jos siemenet itävät. Saa nähdä, onko kokonaisuudesta luvassa jotain järkevää vaiko sekamelska :)

      Poista
  2. Harvoin pihasta löytyy sellaista aurinkoista paikkaa, johon voisi kesäkukkapenkin perustaa. Ihanaa, jos sinulla sellainen on1 Joka vuosi voi vaihdella sävyjä ja värejä. Pidetään peukkuja ja jäädään odottelemaan aikaa, kun penkkisi kukkii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoisia ja tyhjiä paikkoja löytyy vielä runsaasti. Se on sekä hyvä että huono asia :) Sanotaan kuitenkin että on ainakin paljon tilaa kaikenlaisille suunnitelmille.

      Poista
  3. Orotan miälenkiinnolla färi-iloottelua. Vois ittekki kokeella pelekkiä kesäkukkia johonki, mutta mullon joka paikka jo meleko täynnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä mitä tästä tulee :) Päivitän sitten tilannetta blogiin. Pääsisipä jo pihalle ja töihin!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Thank you Maria! Those are my plans for a new bedding this summer, hope it works out as planned.

      Poista
  5. Kivalta kuulostaa suunnitelmasi! Pelkän kesäkukkapenkin ulkonäköä voi vaihtaa vaikka joka vuosi toisin kuin perennapenkin. Ja kesäkukat kukkivat alkuun päästyään koko kesän. Minä olen yleensä uusissa kukkapenkeissä kasvattanut ensimmäisen vuoden kesäkukkia, jotta näen, paljonko mullasta puskee rikkaruohoja. Kesäkukkapenkki on helppo sitten syksyllä perata kokonaan, jos monivuotisten rikkojen juuria on jäänyt ihan hirveästi rellestämään. Kiva odotella, miltä penkkisi näyttää kesällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta kyllä, että kesäkukkapenkissä voi kokeilla joka kesä jotain ihan uutta, tai ainakin vaihdella osaa kasveista. Ja monien kesäkukkien siemeniä tulee otettua joka tapauksessa runsaasti talteen, joten ainakin iso osa kasveista löytyy omasta takaa.
      Hyvä idea hyödyntää kesäkukkia rikkaruohojen bongaamiseen. Mä olen tähän mennessä käyttänyt kesäkukkia perennapenkkien täydennyksenä, kunnes saan kaikki hankinnat tehtyä tai taimet kasvatettua.

      Poista
  6. Oi että, tällaista väri-iloa juuri kaivattiinkin! :) Ulkona taitaa sataa vettä!
    Suunnitelmasi kuulostaa oikein hyvältä. Kiva nähdä sitten kesällä kuviasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on tainnut tulla sekä vettä että räntää :S Kiva että kukkien värit piristivät päivääsi :)

      Poista
  7. Nämä kuvat tulivat nyt tännekin todellisena piristysruiskeena. Ulkona sataa näet vuoroin vettä ja vuoroin räntää. On harmaata ja ikävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Ja tosiaan talvi ei ole nyt ollenkaan parhaimmillaan, keli on aivan lohduton.

      Poista
  8. Ihana idea pyhittää penkki vain kesäkukille. Itsekin ajattelin panostaa tänä vuonna itse kasvatettaviin kesäkukkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että sielläkin on kesäkukkien kasvatusta suunnitteilla :) Ne ovat yleensä melko helppoja ja palkitsevia - toivottavasti kasvatus sujuu hyvin!

      Poista
  9. Wau, väriä kerrakseen! Kivoja suunnitelmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tässähän oikein jo innostuu :) Olisipa kohta jo kevät ja pääsisi toteutuksen pariin.

      Poista
  10. Suunnitelmasi kuulostaa oikein hyvältä (ja värikkäältä)! Tykkään myös tuosta revonhäntä kuvasta, en olisi itse keksinyt laittaa noita värejä samaan penkkiin, mutta kuvassa näyttää oikein hyvältä ja värit sopivat jännästi yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvan revonhäntä on itse asiassa isossa ruukussa, mutta näyttää kuvassa tosiaan olevan samassa penkissä muiden kanssa. Tykkään kyllä voimakkaista väreistä, pitäisi kokeilla niitä enemmänkin.

      Poista
  11. Ihanat kukkakuvat! Puutarhasuunnittelu on kivaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvemmin teen kynnon suunnitelmia, vaikka kannattaisi kyllä. Jopa tällainen kevyt suunnitelma osoittautui tosi hyödylliseksi.

      Poista
  12. Ihanaa väriterapiaa! :)

    Itselläni oli viime vuonna uusi penkki täynnä kesäkukkia (auringonkukkia, kehäkukkia, tupakoita...), oli ihanaa kun penkki oli nopeasti täynnä väriä! Jatkossa penkin on tarkoitus täyttyä perennoista, mutta pitänee joku kolo jättää kesäkukkiakin varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkukat ovat siitä hyvät, että kukkivat nopeasti ja kukkia riittää myös läpi kesän. Koristetupakka on hyvä idea, voisin lisätä niitäkin, jos satun törmäämään jossain siemeniin.

      Poista