Islanti, osa VII: Krafla, Hverfjall, Akureyri ja paluu Reykjavíkiin

Vuorossa on viimeinen Islannin matkapostaus, jossa paluu häämöttää jo ajatuksissa ja reissuväsymys yrittää puskea päälle.

Paluulennon päivä lähestyi vääjäämättä. Húsavíkista lähdettyämme matkasuunnitelmissa oli kuitenkin vielä kaksi täyttä päivää, joista ensimmäisenä pyörimme edelleen Mývatnin järven ympäristössä ja toisena edessä odotti pitkä ajomatka Akureyrista Reykjavíkin kautta lentokentälle.

Päivän Mývatnin lähistöllä aloitimme suuntaamalla Kraflan vulkaaniselle alueelle. Ajomatka perille kulki käytännössä geotermisen voimalaitosalueen läpi.

Voimalaitoksen putkia ja pömpeleitä:





Voimalaitoksen jälkeen oli lähietäisyydellä tarjolla kaksi pysäköintipaikkaa: yksi vasemmalle ja toinen oikealle kääntyvän tien varrella. Vasemmalla sijaitsevalta parkkikselta lähti reitti Leirhnjúkurin laavakenttien keskelle ja oikeanpuoleisesta pääsi Vítin kraatterijärvelle.

Tarkastimme toki molemmat. Leirhnjúkurin laavakenttäreitti oli alkuun melko mitäänsanomaton, mutta tässä kohtaa ensivaikutelma oli petollinen. Näkymät paranivat selvästi, mitä pidemmälle pääsimme. Polku vei meidät värikkäiden laava- ja kivimuodostelmien keskelle. Sävyt vaihtelivat mustasta vihreään ja punaiseen. Paikoin maasta nousi höyryä. Reitin varrella oli myös omituisen värisiä maitomaisia lampia.











Pysäköintipaikalle palatessa polku kiersi sammaloituneiden ja vihertyneiden laavamuodostelmien välissä. Karu maisema näytti hetkellisesti hieman pehmeämmältä.







Seuraavaksi tutustuimme Vítin kraatteriin. Víti tarkoittaa islannin kielellä helvettiä, eikä tarvitse sinänsä pitkään ihmetellä kansanuskomuksessa syntynyttä yhteyttä tuliperäisen maiseman ja kyseisen tarinallisen paikan välillä.
Kraatterin reunaa pitkin pääsi kävelemään. Lähdimme kierrokselle ja heti havaitsimme, että maa oli tihkusateessa muuttunut saviseksi mönjäksi, joka tarttui todella hanakasti kiinni kengänpohjiin. Hanakasti tarkoittaa tässä kohtaa paikoin noin kymmentä senttiä paksua tiivistä klönttiä, joka kulkeutui käytännössä koko kierroksen aikana mukana, vaikka sitä välillä yrittikin pyyhkäistä pois. Missään ei vain oikein ollut paikkaa johon pyyhkäistä - samaa savea joka puolella.
Emme antaneet tämän kuitenkaan häiritä pahemmin, vahinko oli jo tapahtunut, joten jatkoimme matkaa. Kraatteri oli komea ja sen keskellä sinersi lampi. Näkymä oli kaiken savimönjän arvoinen.



Polku kraatterin reunalla, jossa turistit tarpovat savessa :)







Kraflalta matkamme jatkui vielä toiselle Mývatnin vieressä sijaitsevalle kraatterille. Hverfjallin kraatteri on vaikuttava ilmestys, noin kilometri halkaisijaltaan. Kraatteri ei edes mahtunut kokonaisuudessaan laajakuvalinssini kuvaan. Tämänkin kraatterin reunalle pääsee toki, sorapolkua pitkin kiipeämällä. Halutessaan voi myös kiertää kraatterin reunalla kulkevan noin 3,2 kilometrin reitin. Me teimme tämän, mutta jälkikäteen voi myöntää, että kyseisen retken olisi voinut jättää myös rauhassa väliin. Islannin upeiden maisemien jälkeen Hverfjall vaikutti soramontulta, toki isolta sellaiselta. Näkymät kraatterin reunalta olivat melko samanlaiset kuin aiempina päivinä koetut ja runsas kolme kilometria sorapolkua on rehellisesti sanottuna hirmuisan tylsää tarvottavaa.



Pienet täplät kraatterin reunalla ovat ihmisiä, tuomassa hieman mittakaavaa:



Tällaista polkua:



.. ja tällaisia näkymiä:



Päivän retkeilystä melkoisen väsyneenä (ja minä edelleen flunssaisena) lähdimme iltapäivällä ajamaan Islannin "pohjoisen pääkaupungin" Akureyrin suuntaan. Matkalla poikkesimme vielä katsomassa käytännössä tien varressa sijaitsevan Goðafossin vesiputouksen. Tämä vesiputous oli mielestäni yksi Islannin kauneimmista.





Tie Akureyriin oli kaunis ja myös itse kaupunki puutaloineen näytti suloiselta ja eloisalta, mutta energiat eivät enää riittäneet kaupunkikierrokselle. Ehkä joskus toiste, nimittäin Akureyrissa olisi ollut kasvitieteellinen puutarha, johon olisin mielelläni tutustunut.

Viimeisenä matkapäivänä edessä odotti noin viiden tunnin ajomatka Keflavíkin lentokentälle. Mitä pidemmälle etelään etenimme, sitä tylsemmäksi maisemat kävivät. Islanti oli melkein pilannut meidät niin upeilla ja karuilla näkymillä, että pääkaupunkiseudun näkymät eivät tuntuneet enää oikeastaan miltään. Matkan varrella poikkesimme Glanni-vesiputouksella sekä Borgarnesin kylässä sijaitsevassa The Settlement Center -nimisessä museossa tutustumassa kahteen saagaan: Islannin alkuasukkaista kertovaan sekä Egillin saagaan. Etenkin viimeinen yllätti raakuudella. Kokonaisuudessaan museo tarjosi mielenkiintoisen kurkistuksen Islannin historiaan saagojen kautta.

Parasta paluumatkalla olivat islanninhevoset. Kerrankin osuimme sellaiseen paikkaan, jossa auton sai parkkiin laitumen viereen ja tarmokkaita hevosia pääsi kuvaamaan lähietäisyydeltä.











Kiitos lukijat, kun olette lukeneet ja kommentoineet Islannin matkapostauksiani! Tavoitteeni oli tuoda esiin eden pieni osa siitä mykistävästä ja mystisesta kauneudesta, jota Islanti tarjosi. Toivottavasti onnistuin tässä edes hiukan.

Edelliset matkapostaukset:
Islannin matka, osa I: Reykjavík, Thingvellir, Kerid, Geysir ja Gullfoss
Islannin matka, osa II: maaginen Landmannalaugar
Islannin matka, osa III: lunnit
Islannin matka, osa IV: Skogafoss, Reynisfjaran mustat hiekat ja sumuinen Skaftafell
Islannin matka, osa V: Jökulsárlónin jäätikköjärvi ja itäinen Islanti
Islanti, osa VI: Dettifoss, Hverir, Húsavík ja Ásbyrgi