torstai 12. toukokuuta 2016

Kukkia ja muistihäiriöitä

Viime päivinä päällimmäisenä mielessä on ollut väsymys. Olen ihan maitohapoilla ja tästä päivästä selvisin pitkälti tahdonvoimalla. Kiireisinä aikoina pitäisi nukkua enemmän, mutta eihän sitä tajua ennen kuin väsyttää aivan tolkuttomasti. Miten sitä iltamyöhään onkin aina kaikkea tuiki tärkeää tekemistä nukkumaanmenon sijaan?

Työpäivien jälkeen olen tehnyt pihalla pieniä juttuja: kylvänyt kesäkukkia ulos, istuttanut myskimalvan ja harmaamalvikin taimet kukkapenkkiin, leikannut nurmikon. Tänään en jaksanut työntää sormia multaan vaan tein lyhyen kierroksen kameran kanssa. Ympäristö on pullollaan ihania näkymiä!

'Ollioules' tulppaanit aloittelevat:

IMG_1779.jpg

IMG_1794.jpg

Kivikossa on kukintaa:

IMG_1789.jpg

Yhdestä penkistä löytyi yllätyksiä. Tai siis, ne ovat yllätyksiä silloin jos kärsii muistihäiriöstä kuten minä, eli ei muista hankkineensa jotain kasvia. Mutta jos kasvivihkossa lukee ihan selkeästi "himalajanesikko", täytyy todeta, että sellainen on tullut hamstrattua. Jotenkin ihan sokkona. Kukinta näyttää vielä vaisulta, mutta nuppuja on tulossa lisää!

IMG_1807.jpg

Luumu kukkii:

IMG_1811.jpg

Ja riippaomenapuun nuput avautuvat ihan kohta!

IMG_1815.jpg

Pikkutalvio näyttää myös ihanan lupaavalta:

IMG_1819.jpg

Leikkimökin penkissä on sen sijaan hieman surullisemmat tunnelmat. Hyvin kasvuun lähtenyt keisarinpikarililja on lässähtänyt täysin. Voi toista, mitähän sille on käynyt :(

IMG_1822.jpg

Muutamat hankinnat odottavat vielä istutusta. Täydennystä kivikkoon:

IMG_1816.jpg

Särkynytsydän odottaa talon seinustalla maahan pääsemistä:

IMG_1817.jpg

Mustarastaalle haluaisin lähettää terveisiä: älä syö ihan kaikkia kastematoja! Niitä tarvitaan savimaan kuohkeuttamiseen :)

IMG_1803.jpg

Mustikan herkkää kukintaa:

IMG_1806.jpg

Viikonlopulle luvataan sadetta. Se osuu oikeastaan ihan hyvään saumaan, koska kylvöjen ja istutettujen pensaiden ja taimien kastelu on alkanut jo hieman rasittamaan. Myös siitepölyä näyttää nyt olevan ihan joka paikassa, joten pieni pesu tekee vain hyvää.

Mukavaa viikonlopun odotusta :)

22 kommenttia:

  1. Upeita kevätkuvia. Samaiset on hommat ollut täälläkin, eli yksivuotisten kesäkukkien kylvöt on tullut tehtyä krasseja lukuun ottamatta ym. Onneksi on tosiaan tulossa viikonlopuksi sadetta, niin kasvit tykkäävät, vaikkei niiden hoitaja niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Puutarhamyyrä :) Olisi tietysti mukavaa, ettei juuri viikonloppuna sataisi, mutta toisaalta hyvä, että kylvöjen kastelu hoituu luomu-metodilla :)

      Poista
  2. Ihastuttava muistihäiriö :) Minun ongelmani on yleensä se, että vaikka muistaisinkin jonkin kasvin hankkineeni, en sitten muista mihin sen olen istuttanut ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi kaikkea muistaa, etenkin kun tulee talvi ja koko puutarha häviää hetkeksi näkyvistä :) Olen ottanut tavaksi kirjata kaikki kasvit ja lajikkeet kukkapenkeittäin ylös, siitä on ollut hyötyä moneen otteeseen - joskin ihan tällaista blackoutia ei ole aiemmin sattunut.

      Poista
  3. Muistihäiriöt onnistuvat joskus olemaan ihan iloisia asioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! :D Ei tarvitse ollenkaan murehtia, nouseeko jokin kasvi vai ei - kaikki on bonusta.

      Poista
  4. Kivikkokasvien kukinta näyttää niin herkän hienolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivikkokasveja on mukava kuvata, harmaiden kivien taustalla niiden yksityiskohdat erottuvat paljon paremmin.

      Poista
  5. Ai miten ihana postaus, kiitos tästä. Niin keväistä, niin kaunista. Pidän erityisesti noista riippaomenapuun nupuista. - Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Riippaomenapuu on pitänyt vielä nuppunsa visusti kiinni, piti tänäänkin käydä tarkistamassa :) Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  6. Muistihäiriöitä saan ihan varmasti jos en merkitse ylös, mitä olen istuttanut. Tuo oli oikein mukava yllätys!
    Luumusi jo kukkii ja omppukin melkein. Ihanaa aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, tässä huomaa kyllä että omaan muistiin ei voi luottaa! Onneksi oli vihko :) Kevät on nyt todella kauniissa vaiheessa, lupauksia täynnä.

      Poista
  7. Minä olen tehnyt tietokoneelle kasvikortiston, jotta pysyn hiukan edes kärryillä, mitä täällä kasvaa, koska muisti on niin hatara. Älä rehki liikaa, lepää välillä, niin jaksat nauttia puutarhastasi... Välillä se on todella vaikeaa, kun tekemistä on liikaa. Mutta kannattaa priorisoida ja unohtaa muut vähäksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvikortisto on todella hyödyllinen juttu! Muistiin ei voi ollenkaan luottaa :)
      Kiitos, yritän tsempata tuon lepäämisen kanssa. Puutarha on nyt todellakin jäänyt vähemmälle huomiolle, olen tehnyt vain pieniä ja kivempia juttuja, nehän ovat vain terapiaa :)

      Poista
  8. Niin tuttua, tuo mitä ihan alussa kerroit.. Työpäivän jälkeen on ihan naatti mutta sitten jossain vaiheessa sitä virkistyy, iltaa kohden :)
    Tuo himalajanesikko näyttää aivan ihanalta ja nimestä päättelisin että on aika kestävä kasvi. Sen voisin laittaa hankintalistalle, kiitos kuvasta!! Voi että teillä jo luumupuukin kukkii.
    Ihana mustarastas! Onneksi ei täälläkään pakkanen ollut palelluttanut mustikan kukkia. Pieni päivän mittainen sade tosiaan olisi juuri nyt paikallaan!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, illalla sit muka jaksaa vielä puuhastella kaikenlaista! Ihan hölmöä kyllä välillä :)
      Himalajanesikko on mulla tosi pikkuriikkinen, mutta kukat ovat huikean kirkkaat.
      Mukavaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  9. Kauniita tuklppaaneita! Muistihäiriöt ovat tuttuja täälläkin. On minulla pieni muistivihko, jonne olen yrittänyt kirjoittaa kaikki taimiostokseni ylös, mutta ei ne kaikki sinne kuitenkaan päädy, vaikka kuinka yrittäisi olla järjestelmällinen. Yleensähän tuollaiset yllärit ovat vain ja ainoastaan positiivisia. Hommaa on niin paljon, että mulla meinaa taas käydä niin etten saa mitään aikaiseksi..! Kun ei tiedä mistä aloittaisi ja mihin lopettaisi. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen! Jos on liikaa hommia, niin tekemisen sijaan tulee vain ihmeteltyä, mistä aloittaisi. Samassa ajassa saisi varmaan jo puolet tehtyä :D

      Poista
  10. Muistihäiriöt tuntuvat niin tutulta :) Kun ostaa jonkin kauniin kasvin, niin on ihan varma, että muistaa sen kirjoittamatta ylös. Kasvi unohtuu, mutta yllätys on sitäkin iloisempi löytää unohtuneen kasvin.
    Puutarhaystävääni lainaten: kevät on parhautta. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkä talvi tekee hyvin tehtävänsä, sen aikana unohtuu kaikki :)
      Kevät on hienoa aikaa! Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  11. Hienot kuvat. Mulla on monta mysteeriä kukkapenkissä. Lappuset ovat vissiin talven mukana lähteneet ja nyt voi vain odotella, että mikähän se tossakin on tulollaan...

    Ne puutikut muuten osoittautuivat loistaviksi taimihommissa ja tee on erinomaista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mustakissa! Sulla on jännitystä tiedossa :)
      Kiva kuulla, että palkinto on ollut mieluisa ja ihanaa että kerroit, näistä tulee hyvä mieli :)

      Poista